Odotettavissa SEERS-pandemia vuonna 2025?
|

Odotettavissa SEERS-pandemia vuonna 2025?

Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäri ja tutkijajärjestö julkaisi kliinisen mikrobiologian erikoislääkärin, dosentti Tamara Tuumisen vuodenvaihteen blogikirjoituksen, jossa hän nostaa esiin itsenäiselle terveyspolitiikallemme tuhoisan WHO:n pandemiasopimuksen ja taas kerran tekeillä olevan uuden pandemian vuonna 2025. Lokakuussa 2022 pidetyssä pandemiasimulaatiossa uutta tautia kutsuttiin nimellä SEERS.

Totuuden jälkeinen aika 2020 – 2022
| |

Totuuden jälkeinen aika 2020 – 2022

Pelastetaan Suomen Lapset – lääkäri ja tutkijajärjestöön kuuluva psykiatri Nina Kristiina Honkanen käy läpi vuosien 2020 – 2022 tapahtumia kriittisesti. “Vähänkö me ymmärsimme liittyessämme jäseniksi näihin instansseihin, että ne oli alun alkaenkin perustettu orkestroimaan ihmiskunnan asteittaista kuljettamista kohti teknologista transhumanismia ja totalitaarista yhteiskuntaa keskuspankkien ohjauksessa ja tiedustelupalveluiden, monikansallisten korporaatioiden ja kansalaisjärjestöjen avustuksella, ja että Suomikin olisi lopulta vain narusta vedettävä pässi.”