Olemme eläneet jatkuvassa akuutissa stressitilanteessa. Kuuden vuoden aikana meille on maalattu uskomattomia biologisia uhkakuvia, vaikka todellisista ongelmista ei juuri puhuta. Huomio on siirretty täysin väärään suuntaan, ja voidaan jopa väittää, että maailman väestölle on aiheutettu psykologista pelottelua (terrorismia).
Nyt, juuri ennen 18. toukokuutta, jolloin alkaa 79. WHA-kokous (World Health Assemby), on jälleen nostettu esiin maailmanlaajuinen uhkakuva. Se on nyt hantavirusepidemian uhkakuva. Tällainen uhkakuva voidaan rakentaa vain sillä edellytyksellä, että biologinen taudinaiheuttaja siirtyy ihmisestä toiseen eikä tehokkaita hoitokeinoja ole olemassa.
On väitetty, että hantavirusryhmään kuuluva Andes-virus voisi harvinaisissa tapauksissa siirtyä ihmisestä toiseen. Tätä ei ole esitetty pelkkänä teoreettisena oletuksena, vaan on väitetty, että siirtyminen voi todella tapahtua, tosin harvoin ja hyvin läheisessä (esim. intiimissä) kontaktissa.
Mitä tämä muistuttaa? Apinarokkoa, tietenkin.
Kiinnostuin lukemaan alkuperäisiä raportteja siitä, miten tätä ihmisten välistä tarttumista on tutkittu ja kuvattu. Pyysin ChatGPT:tä etsimään luotettavia vertaisarvioituja julkaisuja, joissa tämä tartuntamekanismi olisi kuvattu. Sain viittauksen kolmeen julkaisuun, joita käyn lyhyesti läpi.
CDC:n raportti vuodelta 2005, joka kostui neljästä klusterista, herätti monta kysymystä.
Klusteri 1: Isä matkusti alueelle, jossa Andes-virus oli endeeminen, palasi kotiin, ja hänen poikansa, joka oli nukkunut samassa sängyssä isän kanssa, sairastui ja kuoli. Se, että poika mahdollisesti kuoli hantavirustautiin, ei kuitenkaan itsessään kerro viruksen poikkeuksellisesta tappavuudesta. On aina muistettava, että köyhissä olosuhteissa terveydenhuolto voi olla puutteellista, mikä saattaa olla ratkaiseva kuolemaan johtava tekijä.
Klusterit 2 ja 3: Henkilöt olivat asuneet asuntovaunuissa, joissa altistuminen jyrsijöille on ollut todennäköistä. Nämä klusterit eivät mielestäni osoita vakuuttavasti, että ainoa mahdollinen tartuntareitti olisi ollut ihmisestä toiseen tapahtuva siirtyminen. Myöskään ilmateitse tapahtuvaa altistumista ei ole täysin suljettu pois.
Klusteri 4: Matkustaja oli oleskellut endeemisellä alueella ja matkusti sen jälkeen 14 tuntia bussilla toiseen kaupunkiin. Hänen vieressään oli istunut kanssamatkustaja, joka sai tartunnan, ja myöhemmin siirsi tartunnan kolmannelle henkilölle.
Tässä kuvauksessa jää kuitenkin useita epäselviä kohtia. Oliko vieressä istunut matkustaja itsekin oleskellut endeemisellä alueella, koska hänellä oli kontakti ensimmäisen kanssa 14 tunnin ajan? Olisiko mahdollista, että hän olisi saanut tartunnan hengittämällä jyrsijöiden eritteitä endeemisellä alueella täysin riippumatta ensimmäisestä tapauksesta? Myös väite siitä, että hän olisi tartuttanut kolmannelle henkilölle, jää epäselväksi. Voiko kolmas henkilö olla altistunut jyrsijöiden eritteelle riippumattomasti? Oliko toisella ja kolmannella henkilöllä läheinen tai intiimi kontakti?
Näiden tapausten perusteella tutkimuksen tulkittavuuteen jää mielestäni useita avoimia kysymyksiä.
CDC:n raportti vuodesta 2014
Tässä tutkimuksessa esitettiin koko viruksen genomin sekvenssin identtisyys kahdelta potilaalta sekä heidän hoitajaltaan, jonka oletettiin saaneen tartunnan toiselta potilaalta.
Potilaat olivat veljeksiä, asuivat samassa talossa ja nukkuivat samassa sängyssä. On täysin mahdollista, että he saivat tartunnan toisistaan riippumatta hengittämällä saastunutta ilmaa asunnossaan.
Hoitajan tapaus on myös tulkinnanvarainen, koska lähes identtinen genomisekvenssi löydettiin potilailta, joita hän ei ollut hoitanut. Tämä herättää kysymyksen siitä, olisiko hoitaja voinut saada tartunnan luonnollisesta ympäristöaltistuksesta. Tätä vaihtoehtoa ei tutkimuksessa mielestäni suljettu täysin varmasti pois.
Tämä tutkimus on kaikista mielenkiintoisin.
Kyseessä on arvostettu Journal of Infectious Diseases, joka on Infectious Diseases Society of American virallinen julkaisu. Vuonna 2022 Toledo ym. (JID 2022;226, 15 October) päätyivät 12 julkaisun perusteella johtopäätökseen, että:
Käytettävissä olevat todisteet eivät tue väitettä, jonka mukaan ANDV tarttuisi ihmisestä toiseen. Terveydenhuollon suositusten laatimiseksi tarvitaan hyvin suunniteltuja kohortti- ja tapaus-verrokki-tutkimuksia, joissa otetaan huomioon samanaikainen altistuminen jyrsijöille.
Minun päätelmäni siitä, ettei ole vuorenvarmaa näyttöä Andes-viruksen leviämisestä ihmisestä toiseen, sai vahvistusta Peter A. McCullough’n kirjoituksesta, jonka liitän tähän käyttäen ilmaista DeepL-käännösohjelmaa (free version).
Miksi paniikkia herättävässä keskustelussa ”ihmisestä toiseen leviävästä” viruksesta sivuutetaan se yksinkertainen tosiasia, että altistuminen tapahtuu yleisesti ympäristön kautta.
Epidemiologina tiedän, että kontaktien jäljittämistä koskevat tutkimukset ovat luonteeltaan puutteellisia. Siksi suhtauduin heti epäilevästi väitteeseen, jonka mukaan hantaviruksen Andes-kanta olisi siirtynyt eläimistä ihmisiin ja alkanut levitä ihmisestä toiseen. Tämä väite on hyvin todennäköisesti virheellinen, eikä sitä tulisi käyttää perustana maailmanlaajuisille kansanterveystoimenpiteille, jotka kohdistuvat MV Hondius -aluksella esiintyneeseen, jyrsijöiden levittämään hantavirusepidemiaan.
Tieteellinen arviointi: Andes-ortohantaviruksen tartuntareittien uudelleenarviointi
1. Johdanto
Andien ortohantavirus (ANDV) erottuu Hantaviridae-heimosta sen oletetun ihmisestä toiseen tarttuvan luonteen vuoksi. Vaikka tämä väite on muodostunut epidemiologisen mallinnuksen ja kansanterveyspolitiikan perustaksi, tieteellinen näyttö on edelleen suurelta osin spekulatiivista. Tässä raportissa tarkastellaan kriittisesti olemassa olevien kontaktien jäljittämistutkimusten metodologisia rajoituksia ja esitetään, että väitteelle ihmisestä toiseen tapahtuvasta tartunnasta puuttuu kontrolloidun, empiirisen tutkimuksen edellyttämä tiukka validointi.
2. Hämmentävä muuttuja: altistuminen ympäristössä
Suurin haaste ANDV-infektion liittämisessä ihmisestä toiseen tapahtuvaan tartuntaan on viruksen pääasiallisen kantajan, pitkäpyrstöisen kääpiöriisirotan (Oligoryzomys longicaudatus), laaja levinneisyys.
”Yhteisen ympäristön” hypoteesi
Nykyisissä epidemiologisissa tutkimuksissa tartuntaketjujen selvittämiseksi turvaudutaan usein takautuvaan kontaktien jäljitykseen. Näissä tutkimuksissa ei kuitenkaan useinkaan onnistuta erottamaan osallistujia riittävällä tavalla yhteisistä ympäristöriskeistä.
Ilmassa leviävät hiukkaset: ANDV, kuten muutkin hantavirukset, erittyy pääasiassa tartunnan saaneiden jyrsijöiden virtsaan, ulosteisiin ja sylkeen. Nämä eritteet kuivuvat pölyksi, joka voi säilyttää tarttuvuutensa suljetuissa tiloissa pitkään.
Puutteellinen paikan arviointi: Monissa dokumentoiduissa ”ihmisestä toiseen” -tapauksissa tartunta tapahtui kotitalouksissa tai maaseudun asunnoissa. Nämä ympäristöt ovat usein jyrsijöiden ulosteiden saastuttamia. Nykyisissä kontaktien jäljittämismenetelmissä oletetaan usein, että jos jyrsijöitä ei ole nähty, altistumista jyrsijöille ei ole tapahtunut. Tämä oletus jättää huomiotta sen tosiasian, että talon pölyssä olevat mikroskooppisen pienet viruspartikkelit jo riittävät hengitettäviksi tai limakalvojen kanssa kosketuksiin joutuviksi.
Ennen kuin voidaan päätellä, että tartunta on tapahtunut suoraan, on tiukan tieteellisen viitekehyksen avulla suljettava pois mahdollisuus, että sekä ”indeksitapaus” että ”toissijainen tapaus” olisivat olleet toisistaan riippumattomia, samalle saastuneelle ympäristönäytteelle altistuneita uhreja. Ellei kattavaa ympäristönäytteenottoa ole suoritettu – eli ellei pölystä ja pinnoista ole tutkittu virus-RNA:ta altistumishetkellä – ympäristön välittämän tartunnan hypoteesia ei voida sulkea pois.
3. Empiirisen vahvistuksen puuttuminen
Uuden tartuntareitin vahvistamiselle asetetut vaatimukset ovat korkeat. Jotta voitaisiin lopullisesti päätellä, että virus on siirtynyt eläimistä ihmisiin leviävästä tartunnasta ihmisestä toiseen leviävään tartuntaan, on mentävä pidemmälle kuin pelkkiin korrelaatiotietoihin kenttätutkimuksista.
Altistustutkimusten puuttuminen
Tällä hetkellä erillisiä ihmisillä tehtyjä altistustutkimuksia ei ole lainkaan. Vaikka eettiset rajoitukset ymmärretään, kliinisen vahvistuksen puuttuminen jättää tulkintaan merkittävän aukon.
- Biologinen uskottavuus vs. todisteet: Vaikka viruksen erittyminen ihmisen ruumiinnesteistä on dokumentoitu, viruksen elinkelpoisuutta ja tarttuvuutta ihmisestä toiseen ei ole vielä osoitettu.
- Zoonoottinen lähtötilanne: Hantavirus-suvulle on ominaista sen tiivis yhteys jyrsijäisäntiin. Jotta virus voisi siirtyä zoonoottisesta kierrosta jatkuvaan tai jopa satunnaiseen ihmisestä toiseen tarttumiseen, tarvitaan tyypillisesti selkeitä evoluutiollisia sopeutumia. Nykyisessä kirjallisuudessa ei ole vielä annettu vankkaa, mekanistista selitystä sille, miten ANDV ylittää luonnollisen lajirajan niin tehokkaasti ihmispopulaatioissa ilman välittäjäeläimiä.
4. Nykyisen seurannan metodologiset kritiikit
Yleisesti hyväksytty käsitys ANDV-viruksen tarttuvuudesta ihmisestä toiseen nojaa vahvasti kontaktien jäljitystietojen luotettavuuteen. Näissä tutkimuksissa on kuitenkin huomattavaa valikoitumisvääristymää (selection bias):
Muistamisvääristymä: Osallistujat, jotka ovat stressaavissa tilanteissa epidemian jälkimainingeissa, muistavat luonnollisesti helpommin vuorovaikutuksensa muiden ihmisten kanssa, mutta jättävät usein huomiotta arkipäiväiset altistumiset ympäristössä, kuten lattian lakaisemisen tai tuulettamattomaan varastohuoneeseen menemisen.
Genomisen tarkkuuden puute: Vaikka viruksen sekvensointi on osoittanut yhteyksiä tapausten välillä, se ei erota toisistaan suoraa ihmisestä toiseen tapahtuvaa tartuntaketjua ja yhteistä, paikallista ympäristöperäistä lähdettä, joka on mutatoitunut tai säilynyt tietyssä jyrsijäkannassa.
5. Johtopäätös
Väite, jonka mukaan Andes-ortohantavirus olisi lopullisesti siirtynyt ihmisestä toiseen tarttuvaan muotoon, on ennenaikainen ja käsitteellisesti hatara. Jos ympäristön saastumista – joka on tunnettu riskitekijä kaikkien hantavirusten kohdalla – ei suljeta pois huolellisesti, klustereissa havaittu ”tartunta” voi olla pelkästään seurausta siitä, että ihmiset ovat altistuneet yhdessä samalle saastuneelle mikroympäristölle.
Ennen kuin kontrolloituja tutkimuksia on tehty ja ympäristötekijät on otettu tarkasti huomioon, tiedeyhteisön tulisi suhtautua skeptisesti ihmisestä toiseen leviämisen todennäköisyyteen eikä sen tulisi osallistua hantaviruksen tarttuvuutta koskevaan maailmanlaajuiseen pelon lietsomiseen. (Peter A. McCullough’n teksti päättyy tähän.)
Yhteenveto:
Koko hantavirushysteria, jossa WHO on merkittävä toimija, näyttää epidemiologin silmissä varsin kyseenalaiselta kokonaisuudelta (Cirque du Soleil).
Tamara Tuuminen, erikoislääkäri, dosentti
Helsinki 10.5.2026
