Alzheimerin tauti: beta-amyloidihuijaus, Osa 1
Kuten aikaisemmissa postauksissa kirjoitin, seuraan monia amerikkalaisia ja kanadalaisia substakkia kirjoittavia lääkäreitä, ja opiskelen lääketiedettä uudestaan. En pysty kuin ihmettelemään, kuinka paljon virheellistä tietoa meille on opetettu. Moderni lääketiede on syvässä kriisissä, koska melkein kaikki mitä olemme oppineet, vaatii kriittistä tarkastelua.
Otan tässä esimerkiksi Alzheimerin taudin, joka on kasvava ongelma. Esim. Yhdysvalloissa arviolta 6,7 miljoonalla ikääntyneellä aikuisella on Alzheimerin tauti, ja määrän odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2060 mennessä(ks. esim. CDC – Alzheimer’s disease and dementia).
Tässä kolmiosaisessa referaatissa käyn läpi A Midwestern doctorin julkaisun sarjassa ”The forgotton side of medicine” – Unohdettu (pikemminkin aktiivisesti kuopattu) lääketiede.
https://www.midwesterndoctor.com/p/reversing-alzheimers-the-forgotten
Tämä referaatti on tarkoitettu niin lääkäreille kuin potilaille toivoen, että mahdollisimman moni saa siitä hyödyn, kun tieto leviää. Osa II:ssa käsittelen lisää mekanismeja ja Osa III:ssa keskityn hoitoihin.
Alkusanat
Alzheimerin taudin uskotaan yleisesti johtuvan aivojen epänormaalista plakin kertymisestä, joka vähitellen tuhoaa aivokudosta. Tämän seurauksena lähes kaikki Alzheimerin tautia koskeva tutkimus on keskittynyt amyloidin poistamiseen, vaikka hypoteesin on osoitettu perustuvan suurelta osin vilpillisiin tutkimuksiin.
Vuosikymmenten tutkimuksesta ja miljardien dollarien käytöstä huolimatta hypoteesi ei ole tuottanut hyödyllisiä tuloksia. Kalliit ”uraauurtavat” Alzheimerin taudin lääkkeet hidastavat dementian etenemistä vain hieman – aiheuttaen aivoverenvuotoa ja turvotusta yli neljänneksellä hoidetuista.
Sen sijaan Alzheimerin tautiin on kehitetty lukuisia edullisia hoitoja, jotka kohdistuvat sairauden perimmäisiin syihin ja tuottavat merkittäviä hyötyjä murto-osalla kustannuksista ja ilman toksisuutta.
Eräs neurologi ehdotti, että amyloidilla on suojaava tehtävä aivoissa ja se hoitaa Alzheimerin tautia tunnistamalla dementian taustalla olevan prosessin (joka voidaan usein diagnosoida oireiden perusteella). On huomionarvoista, että vaikka menetelmä on todistettu kliinisessä tutkimuksessa, sitä edelleenkään ei tiedosteta, eikä myöskään sitä, että on olemassa täysin erilaisia ”Alzheimerin taudin” tyyppejä, jotka vaativat erilaisia hoitoja.
Samoin voidaan esittää vahvoja perusteluja sille, että heikentyneet aivoverenkierto, laskimo- ja imunestekierto ovat keskeisessä roolissa Alzheimerin taudissa.
Tässä artikkelissa tarkastellaan kognitiivisten häiriöiden ja dementian yleisiä syitä (esim. solujen juuttuminen shokkitilaan, jossa ne eivät enää toimi) sekä unohdettuja neurodegeneratiivisten sairauksien hoitoja – joista joidenkin, kuten DMSO:n käytöstä on laajasti näyttöä (kts. Osa III).
Alzheimerin taudin tutkimuksen historia
Vuonna 1898 saksalainen lääkäri Alois Alzheimer, jonka mukaan Alzheimerin tauti on nimetty, kuvaili seniili-ikään liittyvää dementia, johon liittyy aivokuoren hermosolujen rappeutuminen ja aivojen painon pieneneminen ilman aivoverisuonissa havaittavia patologisia muutoksia (https://www.duodecimlehti.fi/duo11990). Aivojen plakit kuvattiin vuonna 1906, ja ne tulkittiin Alzheimerin taudin aiheuttajaksi. Vuonna 1984 beta-amyloidproteiini (Aβ) tunnistettiin plakkien ensisijaiseksi komponentiksi, ja vuonna 1991 sen geneettiset mutaatiot yhdistettiin Alzheimerin taudin perinnöllisiin muotoihin,mikä loi laajalle levinneen uskomuksen, että tähän tuhoisaan tautiin oli vihdoin löydetty parannuskeino. Tutkimuksessa vallitsi siis dogmi, jonka mukaan Alzheimerin tauti johtuu amyloidiplakkien kertymisestä aivoihin, jotka sitten aiheuttavat Alzheimerin tautiin johtavia aivovaurioita. Suurin osa Alzheimerin taudin hoitoa koskevasta tutkimuksesta on siis keskittynyt näiden plakkien poistamiseen. Valitettavasti sadat amyloidiin kohdistuvien hoitojen kliiniset tutkimukset ovat kuitenkin tuottaneet vain vähän lupaavia tuloksia. Siitä huolimatta Aβ dogmi hallitsee edelleen tutkimusta ja lääkekehitystä. NIH käytti tänä tilikautena noin 1,6 miljardia dollaria amyloideja käsitteleviin hankkeisiin, mikä on noin puolet sen Alzheimerin taudin kokonaisrahoituksesta. Tutkijat, jotka esittivät muita potentiaalisia Alzheimerin taudin syitä, kuten immuunijärjestelmän toimintahäiriöitä tai tulehdusta valittavat, että ”amyloidimafia” on jättänyt heidät sivuun. Amyloidihypoteesista tuli ”tieteellinen vastine Ptolemaioksen aurinkokuntamallille”, jossa Aurinko ja planeetat kiertävät Maan ympäri.
Amyloidihypoteesin kannattajat omaksuivat kannan, jonka mukaan heidän hypoteesinsa puutteena oli, että Alzheimerin taudin syy ei ollut amyloidiplakkien esiintyminen yleensä, vaan tiettyjen myrkyllisten oligomeerien muodostuminen.
Vuonna 2006 Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa tunnistettiin aiemmin tuntematon myrkyllinen oligomeeri, Aβ*56, jonka esitettiin aiheuttavan dementiaa rotilla.
Tämä artikkeli vahvisti sekä beta-amyloidi- että myrkyllisten oligomeerien hypoteesit (koska se tarjosi todisteet, joita monet teorian kannattajat olivat odottaneet), ja siitä tuli nopeasti yksi Alzheimerin taudin tutkimuksen alan siteeratuimmista teoksista. Sen kirjoittajat nousivat akateemiseen kuuluisuuteen ja julkaisivat lisää artikkeleita, jotka vahvistivat heidän alkuperäisen hypoteesinsa, minkä seurauksena sekä NIH että lääketeollisuus investoivat miljardeja lisää amyloidi- ja myrkyllisten oligomeerien hypoteesin tutkimukseen.
Viisitoista vuotta myöhemmin, v. 2021, sijoittajat palkkasivat neurotieteilijälääkärin arvioimaan kokeellista Alzheimer-lääkettä. Hän havaitsi merkkejä siitä, että aiempien tutkimusten tuloksia oli manipuloitu tavalla, joka oli johtanut virheellisiin tulkintoihin. Samaan johtopäätökseen päätyivät myöhemmin useat muutkin tutkijat.
”Amyloiditeollisuus”
Yksi tämän valtavan petoksen huomionarvoisista puolista oli se, kuinka vähän asialle tehtiin. Esimerkiksi petoksen huomannut lääkäri ilmoitti siitä NIH:lle tammikuussa 2022, mutta toukokuussa 2022, ilman mitään toimia, epäilty tutkija sai NIH:lta himoitun 764 792 dollarin tutkimusapurahan (jonka toinen vuoden 2006 Nature-artikkelin kirjoittajista allekirjoitti).
Heinäkuussa 2022 Science julkaisi artikkelin, joka paljasti tapauksen ja sen selkeän petoksen, minkä jälkeen muutamat muut riippumattomat tahot yrittivät kiinnittää siihen huomiota. Tästä huolimatta tutkijan annettiin pysyä virassaan lääketieteen professorina. Vasta kesäkuussa 2024 vuoden 2006 artikkeli vedettiin pois kirjoittajien pyynnöstä – kaikki kirjoittajat kiistivät olevansa syyllisiä ja väittivät, että muokatut kuvat eivät olleet vaikuttaneet artikkelin johtopäätöksiin. Amyloiditutkijat myös väittivät, ettei petos ollut kumonnut amyloidihypoteesia. Lopulta, 29. tammikuuta 2025 vahvistuskuulemisessaan Robert F. Kennedy Jr. mainitsi artikkelin esimerkkinä NIH:n sisäisestä institutionaalisesta petoksesta ja verorahojen tuhlaamisesta, ja muutamaa päivää myöhemmin kyseinen tutkija ilmoitti eroavansa lääketieteellisen tiedekunnan professuurista (samalla kun hän väitti edelleen olevansa syytön).
Epäonnistuneiden amyloidilääkkeiden kohtalo näytti muuttuvan, kun uusi monoklonaalinen vasta-ainelääke osoitti jonkin verran menestystä Alzheimerin taudin hoidossa – asia, jota lääketieteellinen yhteisö, lääketeollisuus ja lääkealan sääntelyviranomaiset pitivät mullistavana, sillä kaikki olivat odottaneet vuosikymmeniä vastaavan lääkkeen ilmaantumista. FDA ilmoitti ylpeänä uuden lääkkeen saaneen nopeutetun hyväksynnän. Toinen uusi lääke sai hyväksynnälle hiljaisen takaportin, kun taas kolmas hyväksyttiin osittain puolitoista vuotta myöhemmin.
Chase Bank järjestää vuosittain yksityisen konferenssin lääkealan sijoittajille, joka luo pohjan koko toimialalle. Vuonna 2023 sen painopiste oli uusien Alzheimerin taudin lääkkeiden ja GLP-1-lääkkeiden kuten Ozempicin (jota FDA on myös väsymättä mainostanut) uskomattomassa kannattavuudessa.
Huolimatta lääkkeiden ympärille maalatuista ruusuisista kuvista (jotka kukin hyökkäsivät amyloidien eri näkökohtia vastaan), ne olivat erittäin kiistanalaisia, koska:
FDA:n riippumaton neuvoa-antava paneeli äänesti hyvin epätavallisessa tilanteessa äänin 10–0 (yhden äänestäessä tyhjää) ensimmäisen amyloidiplakkeihin kohdistuneen lääkkeen hyväksymistä vastaan, mutta FDA hyväksyi sen siitä huolimatta. Ennennäkemättömässä tilanteessa kolme neuvonantajaa erosi kutsuen sitä ”luultavasti huonoimmaksi lääkehyväksyntäpäätökseksi Yhdysvaltojen lähihistoriassa”.
Lääkkeen vuosihinta oli 56 000 dollaria.
Aivojen turvotusta tai aivoverenvuotoa havaittiin 41 prosentilla tutkimuksiin osallistuneista potilaista. Lisäksi päänsäryt (mukaan lukien migreeni ja takaraivon hermokipu), kaatumiset, ripuli, sekavuus ja delirium olivat huomattavasti lisääntyneet lumelääkkeeseen verrattuna.
Alzheimerin taudin paranemista ei havaittu; eräässä analyysissä sen sijaan havaittiin Alzheimerin taudin etenemisen hidastumista 20 prosentilla potilaista (vaikka tämä ei välttämättä ollut todellinen vaikutus).
Toisella monoklonaalisella vasta-aineella (joka kohdistui amyloidiesiasteisiin) oli hieman parempi riski-hyötyprofiili (vain 21 %:lla esiintyi aivoverenvuotoa ja turvotusta), ja tutkimuksessa havaittiin 26,4 prosentin vähennys Alzheimerin taudin etenemisessä (mikä ei ollut riittävä sille, että vaikutuksella olisi jokin merkitys potilaalle).
Myös kolmatta monoklonaalista vasta-ainetta (joka kohdistui patologisemmiksi ajateltuihin amyloidiplakkeihin) vastustettiin, koska se aiheutti 36,8 prosentille vastaanottajista aivoverenvuotoa tai turvotusta, kuten muutkin amyloidilääkkeet, sekä usein päänsärkyä ja infuusioreaktioita (esim. pahoinvointia, oksentelua, verenpaineen muutoksia, yliherkkyysreaktioita tai anafylaksiaa) ja oli syytä epäillä, että tutkimuksessa oli liioiteltu sen hyötyjä.
Kahden ensimmäisen lääkkeen ympärillä käydyn kiistan vuoksi kolmatta vastustettiin laajalti. Merkittävässä käänteessä FDA:n uusi neuvoa-antava paneeli äänesti kuitenkin yksimielisesti sen puolesta, vaikka sillä oli hyvin samanlainen mekanismi, teho ja myrkyllisyys kuin aiemmin yksimielisesti hylätyllä amyloidilääkkeellä (minkä he katsoivat johtuvan paremmasta tutkimusasetelmasta ja käyttöohjeista). Ei siis ole yllätys, että British Medical Journalin suorittamassa riippumattomassa tutkimuksessa havaittiin, että julkisesti saatavilla olevissa tietokannoissa yhdeksällä kymmenestä neuvoa-antavan komitean jäsenestä oli merkittäviä taloudellisia eturistiriitoja.
Lyhyesti sanottuna: amyloidilääkkeet ovat käytännössä epäonnistuneita sekä sivuvaikutustensa että merkityksettömien hyötyjensä vuoksi. Nämä lääkkeet osoittivat joko, että immuunisolut hyökkäävät aivoihin, tai että amyloidin poistaminen (riippumatta siitä, miten se tehtiin) vahingoittaa aivokudosta. Tämä viitannee siihen, että amyloidilla on suojaava vaikutus aivoihin ja että amyloidit peittävät verisuonten seinämiä.
Näihin tuottoisiin lääkkeisiin keskittyminen on vienyt huomion pois muista hoidoista, jotka todennäköisemmin auttavat Alzheimer-potilaita.
Neurologi Dale Bredeson tutki Alzheimerin tautia ja julkaisi kirjansa
Yhteenveto
Amyloidiproteiineilla aivot suojautuvat muilta stressitekijöiltä, jotka vaarantavat aivokudosta. Alzheimerin tautia ei ole vain yksi tyyppi, vaan kolme erilaisilla oireilla, ja ennen hoidon aloittamista on tärkeää tunnistaa, mikä tyyppi on kyseessä. Aivot on suunniteltu sopeutumaan elämän tarpeisiin, joten ne luovat tai karsivat jatkuvasti hermoyhteyksiä ja aivosoluja. Alzheimerin tauti puolestaan johtuu aivosoluja ylläpitävien signaalien menetyksestä, jossa hermoyhteyksiä purkautuu enemmän kuin muodostuu, mikä vähitellen pahenee vuosikymmenten aikana.
Tri Bredesen selvitti myös, millaisia tutkimuksia potilaille kannattaa tehdä.
Amyloidi β:lla on kolme eri roolia. Se on peräisin APP:sta (amyloid precoursor protein), joka on osa tulehdusvastetta ja voi toimia antimikrobisena aineena; se reagoi riittämättömiin hormonien, vitamiinien, ravinteiden ja muiden tukevien tai ravitsemuksellisten tekijöiden tasoihin pienentämällä helpommin kulutettavien synapsien kokoa. Se on osa suojaavaa vastetta toksiinialtistukselle, esimerkiksi sitoutumalla negatiivisen varauksensa kautta tiukasti metalleihin, kuten elohopeaan ja kupariin.
Bredesenin mallissa Alzheimerin tautia on useita eri tyyppejä, jotka heijastavat erilaisia taustalla olevia syitä. Alkuperäistä kolmea alatyyppiä on sittemmin laajennettu vähintään viiteen, joista jokainen edustaa erilaista kognitiivisen heikkenemisen biologista ajuria. Ne ovat:
Tyyppi 1 – Tulehduksellinen: Tätä muotoa ohjaa liiallinen tulehdus, joka on usein luonteeltaan metabolinen tai infektioperäinen. Immuunijärjestelmän krooninen aktivoituminen voi johtua esimerkiksi insuliiniresistenssistä, huonosta ruokavaliosta, vuotavasta suolistosta tai piilevistä infektioista. Tämä johtaa aivojen suojaavaan pienentämiseen poistamalla synapseja ja neuroneja, jotka ovat vähemmän välttämättömiä välittömälle selviytymiselle. Tämä alatyyppi ilmenee usein klassisen Alzheimerin taudin kaltaisena muistinmenetyksenä ja kehittyy tyypillisesti 60–70-vuotiaana. Merkittävän geneettisen riskin omaavilla henkilöillä (esim. APOE4-kantajat) se voi kuitenkin ilmetä aikaisemmin, jopa 40–50-vuotiaana.
Tyyppi 1.5 – Glykotoksinen: Joskus tyyppien 1 ja 2 hybridiksi kutsuttu alatyyppi johtuu insuliiniresistenssistä ja kroonisesti kohonneesta verensokerista. Se johtaa sekä tulehduksellisiin että ravitsemuksellisiin puutoksiin, ja sitä ohjaa glykotoksisuus ja pitkälle edenneiden glykaation lopputuotteiden (AGE) kertyminen, jotka heikentävät solujen toimintaa ja synapsien eheyttä. Se ilmenee tyypillisesti 50–60-vuotiaana ja on erityisen yleinen henkilöillä, joilla on pre-diabetes tai metabolinen oireyhtymä. Huomautus: entsyymi, jota keho käyttää insuliinin hajottamiseen (jonka taso on lähes aina kroonisesti koholla metabolista oireyhtymää sairastavilla), on sama jota se käyttää amyloidiplakkien hajottamiseen. Tämän takia kohonneet insuliinitasot ja aineenvaihdunnan toimintahäiriöt ovat niin keskeisiä Alzheimerin taudissa, että monet ovat alkaneet kutsua sitä ”tyypin 3 diabetekseksi”.
Tyyppi 2 – Atrofinen: Tämän tyypin aiheuttaa aivosoluille tukevia signaaleja tarjoavien ravinteiden, hormonien ja muiden tekijöiden puutos. Näitä ovat muun muassa D-vitamiini, kilpirauhashormoni, estrogeeni, progesteroni, testosteroni ja aivoperäinen neurotrofinen tekijä (BDNF). Tästä johtuva hermosolujen tuen puute laukaisee samanlaisen pienenemismekanismin kuin tyypissä 1. Tyyppi 2 ilmaantuu yleensä noin 10 vuotta myöhemmin kuin tyyppi 1 ja voi esiintyä sen rinnalla, erityisesti henkilöillä, joilla on sekä tulehdusta että hormonaalista/ravitsemuksellista heikkenemistä. Kuitenkin monissa tapauksissa toiminnalliset ravitsemukselliset puutteet eivät johdu ravinteiden puutteesta, vaan pikemminkin nesteenkierron puutteesta, joka estää näitä ravinteita pääsemästä soluihin. Tästä syystä nestekiertoa parantamalla saadaan joskus parempia tuloksia kuin lisäämällä aggressiivisesti lisäravintoa.
Tyyppi 3 – Myrkyllinen: Tämä alatyyppi johtuu altistumisesta myrkyllisille aineille, jotka vahingoittavat suoraan hermosoluja. Yleisiä syyllisiä ovat biotoksiinit, kuten homeesta peräisin olevat mykotoksiinit (vesivaurioituneista rakennuksista – mikä on valtava ongelma), krooniset infektiot (mukaan lukien Lymen tauti), raskasmetallit (kuten elohopea ja lyijy) sekä teollisuus- tai kotitalouskemikaalit.
Huomautus: sytomegalovirus ja ihmisen herpesvirus 6 voivat ajoittain aiheuttaa kognitiivista heikkenemistä, ja kun sopivaa antiviraalista lääkettä annetaan, havaitaan merkittävää parannusta. Monet myös uskovat, että aivojen Lymen tauti -bakteerit ovat yksi yleisimmistä kognitiivisen heikkenemisen tartuntataudeista, ja niitä usein hoidetaan tilan hoitamiseksi. Bredesen korostaa työssään Herpes simplex-1 -viruksen, Lymen taudin (spirokeettabakteeri), Porfyromonas gingivalisin (suubakteeri) ja erilaisten sieni-infektioiden merkitystä (hometoksiinit ovat tunnettuja kognitiivisen heikkenemisen aiheuttajia kaikissa ikäryhmissä). Toiset korostavat myös suun kautta tulevien spirokeettabakteerien merkitystä, sillä ne voivat kulkeutua aivoihin.
Toisin kuin tyypit 1 ja 2, joihin liittyy selektiivisempiä ja adaptiivisempia aivovasteita, tyyppi 3 aiheuttaa laajalle levinnyttä ja usein arvaamatonta hermosolujen kuolemaa. Se ilmenee tyypillisesti aikaisemmalla iällä – usein 40–60-vuotiailla – ja liittyy vähemmän vahvasti geneettisiin riskitekijöihin, kuten APOE4:ään. Tämän tyypin kognitiiviseen heikkenemiseen liittyy usein psykiatrisia oireita, aistimuutoksia tai toiminnanohjauksen häiriöitä (esim. vaikeuksia matematiikassa, organisoinnissa, toiminnanohjauksessa).
Tyyppi 4 – Verisuoniperäinen: Tässä alatyypissä krooninen aivoverenkierron rajoittuminen johtuen esimerkiksi verenpainetaudista, ateroskleroosista tai pienten verisuonten sairaudesta johtaa asteittaiseen hermosoluvaurioon ja kognitiiviseen heikkenemiseen. Tämä verisuonten vajaatoiminta riistää hermosoluilta happea ja glukoosia, mikä heikentää niiden toimintaa ja selviytymistä. Tyyppi 4 ilmenee usein myöhemmin elämässä (tyypillisesti 70 ikävuoden jälkeen) ja voi esiintyä päällekkäin muiden alatyyppien kanssa. Se vaikuttaa yleensä prosessointinopeuteen, tarkkaavaisuuteen ja toiminnanohjaukseen pikemmin kuin pelkästään muistiin.
Tyyppi 5 – Traumaattinen: Tämä alatyyppi liittyy aivovamman historiaan – joko yhteen merkittävään aivotärähdykseen tai useisiin pienempiin, toistuviin päävammoihin. Se on erityisen yleinen urheilijoilla ja sotaveteraaneilla (vaikka näemme sitä myös vähemmän aivotärähdyksille alttiilla henkilöillä). Trauma laukaisee tulehduksen, tau-proteiinin kertymisen ja veriaivoesteen ketjureaktion.
Vaikka Alzheimerin tauti on yleisin, myös muita muotoja, kuten frontotemporaalista dementiaa ja verisuoniperäistä dementiaa, esiintyy usein. Monissa tapauksissa tarkka diagnosoitu dementiatyyppi ei ole aina oikea. Vaikka ravitsemus on tärkeää, monissa tapauksissa toiminnalliset ravitsemukselliset puutteet johtuvat riittämättömästä verenkierrosta olemassa olevien ravinteiden kuljettamiseksi kudoksiin. Tästä syystä verenkierron parantaminen ravinteiden kuormittamisen sijaan on ihanteellinen hoitostrategia. Samat patologiset prosessit, jotka vaikuttavat dementiaan, havaitaan yleisesti monissa muissa kroonisissa sairauksissa, ja siksi Alzheimerin tauti on yksi muiden kroonisten sairauksien ilmentymä, eikä itsenäinen erillinen tauti.
Tamara Tuuminen, erikoislääkäri
