Tehottomiksi ja vaarallisiksi osoittautuneet koronarokotukset uhkaavat tulla osaksi jopa pikkulasten rokotusohjelmaa, ellemme sanoudu nyt heti irti WHO:n määräysvallasta

Koronavirustaudin tiedetään olevan lapsilla lieväoireinen1, tautia vastaan suunnattujen mRNA ’rokotteiden’ teho heikoksi ja haitat vakaviksi2-6.  Myös se, etteivät rokotukset estä tartuntoja, on tunnustettu yleisesti4.  Maailman terveysjärjestö (WHO) ei tunnusta näitä lääketieteellisiä tosiasioita4. Nyt on viimeinen hetki irrottautua WHO:n määräysvallasta, joka on mahdollista vain kansalaisten aktiivisella tuella. Tartu toimeen, allekirjoita ja jaa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13805 – kyse on terveytemme puolustamisesta!

Geeniterapeuttisia mRNA injektioita tarjotaan tällä hetkellä myös pikkulapsille ilman tieteellistä näyttöä rokotusten tehokkuudesta ja turvallisuudesta missään ikäryhmässä. Helsingin yliopistollisessa sairaalassa (HUS) on koronarokotteita tutkittu vanhempien ikäluokkien lisäksi myös 6 – 24 kk ikäisillä pikkulapsilla7.  Yhdysvalloissa vanhempia lahjotaan tuomaan lapsensa rokotetutkimukseen8 ja paikallista THL:aa vastaava laitos (the Centers for Disease Control and Prevention, CDC) on ehdottanut, että 6-9 kk ikäiset vauvat tulisi rokottaa 2-3 kertaa mRNA ’rokotteella’9. THL suosittaa tällä hetkellä perussarjaa ainoastaan voimakkaasti immuunipuutteisille lapsille 6 kuukauden iästä alkaen riippumatta siitä onko lapsi sairastanut taudin vai ei10.

Pikkulasten koronarokotuksille ei ole olemassa uskottavia perusteita.

HUS:n tiedotteessa1 on pikkulasten rokotetutkimusta perusteltu seuraavasti: ”Uusi koronavirus (SARS-CoV-2) aiheuttaa COVID-19 taudin, jonka oireita ovat mm. hengitystie- ja vatsaoireet sekä mahdolliset neurologiset oireet. Yleensä lapset sairastavat taudin oireettomana tai taudinkuva on lievä. Virus voi kuitenkin tarttua lapsista edelleen muihin lapsiin ja aikuisiin, mikä on johtanut myös lapsia koskeviin rajoitustoimiin epidemian aikana. Mm. tästä syystä on tärkeää, että lapsia voitaisiin suojata rokotteella koronavirustartunnalta.

Nuo perusteet eivät kestä vähäisintäkään kriittistä tarkastelua. Ensimmäisen lauseen maininta siitä, että SARS-CoV-2 aiheuttaisi lapsilla vakavia oireita, on pelkkä teoreettinen uhkakuva, joka käy selvästi esille heti toisesta lauseesta. Lapset voivat toki tartuttaa toinen toisiaan ja aikuisia, mutta ‘rokotukset’ ovat tehottomia eivätkä estä tartuntoja kuten THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek on todennut Mika Vauhkalan oikeudenkäynnissä4.

Koronarokotteen mahdollisista terveysriskeistä ei HUS:n aikoinaan laatimassa tutkimustiedotteessa1 mainita mitään  ja tällä hetkellä THL:n mukaan vakavat haitat (anafylaktinen reaktio, sydänlihastulehdus ja sydänpussintulehdus, kasvohermohalvaus, vyöruusu, monivuotoinen punavihoittuma, runsaat kuukautiset) ovat hyvin harvinaisia ja pääsääntöisesti itsestään ohimeneviä10. Luotettavaa tieteellistä näyttöä mRNA injektoiden riskejä suuremmista hyödyistä edes voimakkaasti immuunipuutteisilla lapsilla ei ole tiettävästi olemassa.

‘Rokotteiden’ eli mRNA pistosten haitat ovat vakavia erityisesti pikkulapsilla.

Jo vuonna 2022 tiedettiin USA:ssa tehtyjen haittailmoitusten perusteella, että 4kk – 4-vuotiaat pikkulapset ovat kokeneet mRNA-rokotteen saatuaan hengenvaarallisia ja kuolemaan johtaneita haittavaikutuksia, kuten sydänperäisiä rytmihäiriöitä, sydänlihastulehduksia, verenvuotoja, enkefaliitteja (aivokudoksen tulehduksia),  muita neurologisia oireita ja anafylaktisia reaktioita5. Kyseisiä vakavia haittoja on kokenut ainakin 58 lasta, jotka olivat osallistununeet (ilmeisesti joko vanhempien tietämättä tai suostumuksella) Pfizerin  kliiniseen tutkimukseen.

Valitettavasti tarkkoja tietoja haittojen esiintyvyyksistä eikä raportoitujen haittojen todellista syy-yhteyksistä ole olemassa eikä niitä ole edes odotettavissa nykyinen viranomaisten syy-seuraussuhteen epätieteellinen arviointimenetelmähuomioiden11.  USA:n virallisen haittarekisterin eli VAERS:n tilastojen mukaan vakavat haitat ovat sitä todennäköisempiä  mitä nuoremmasta ikäluokasta on kysymys5. Sen mukaan 2-3 lasta jokaisesta kymmenestä alle kolme vuotiaasta rokotetusta lapsesta olisi kokenut vakavan haitan. Joka tapauksessa, pelkästään jo 58 lapsen yhteensä 1415 tutkimukseen osallistuneesta lapsesta  (4%:n)  kokeman vakavan, jopa kuolemaan johtaneen haitan olisi pitänyt johtaa välittömiin selvityksiin. Onhan kyse pikkulapsista!

Lasten rokotetutkimuksia toteutetaan epäeettisellä tavalla.

Toistaiseksi yhdelläkään mRNA injektiolla ei ole myyntilupaa alle 12-vuotiaiden lasten rokottamiseksi, joten  lääketeollisuus on käynnistänyt kliiniset tutkimukset  tässä ikäryhmässä8,9. USA:ssa vanhempia houkutellaan tuomaan lapsensa tutkimukseen tarjoamalla heille 3000 dollarin palkkio  per lapsi8. Lisäksi lapsi saa nallekarhun kiitoksena osallistumisestaan tutkimukseen, jonka mahdollista vakavista seuraamuksista ei hänellä itsellään eikä hänen vanhemmillaan ole mitään tietoa. Tavoitteena näyttää olevan saada kaikki ikäryhmät (mukaan lukien raskaana olevat naiset12) keinoja kaihtamatta  rokotetuksi tehottomiksi ja vaarallisiksi osoittautuneilla geeniteknologisilla pistoksilla, joita virheellisesti nimitetään ‘rokotteiksi’. 

Juuri ennen tämän kirjoituksen julkaisemista saimme tiedon, että Yhdysvaltain FDA (U.S. Food and Drug Administration) on hyväksynyt 22.8.2024 Pfizerin BioNTech COVID-19 ‘rokotteen’ 6kk – 11-vuoden ikäisille lapsille13. Lääketeollisuuden puolustukseksi todettakoon, että suurin osa vakavista haitoista on listattu tuoteselosteeseen ja tuoteselosteessa annetaan jopa toimintaohjeet mahdollisen haitan tapahtuessa14. Toivottavasti vanhemmat huomaavat lukea huolellisesti tuoteselosteen ennen kuin on liian myöhäistä.

<-> Lääketehtaillehan on myönnetty USA:ssa täysi vastuuvapaus kaikista mRNA-koronarokotteiden haittavaikutuksista! Lääketehtaat eivät siis voi joutua oikeudellisiin tai taloudellisiin vastuisiin. Tämä mahdollistaa vastuuttoman toiminnan liikevoittojen hyväksi.

mRNA injektioiden valmistuserissä on havaittu merkittäviä eroja kuten koirien vastikään myynnistä pois vedetyissä puruluissa.

Koronarokotukset olisi ehdottomasti keskeyttävä myös  jo pelkästään sen vuoksi, että näiden ‘rokotteiden’ valmistuserissä on tutkitusti todettu niiden turvallisuuteen vaikuttavia eroja Tanskassa ja nyt myöhemmin myös Ruotsissa15 .  Iltapäivälehtien mukaan koirien puruluut on vedetty pois myynnistä niissä havaitun tuotevirheen vuoksi16, mutta ihmisille jatketaan geeniteknologisten pistosten tarjoamista tuote-eroista ja niiden aiheuttamista vakavista, jopa kuolemaan johtaneista haitoista huolimatta.

Kuinka kauan suostumme vielä kansakuntana noudattamaan WHO:n suosituksia?

Maamme johtavat asiantuntijat ovat todenneet koronarokotteiden hyödyt kyseenalaisiksi ja vakavat haitat mahdollisiksi.

Kollega Hanna Nohynek on WHO:n strategisen asiantuntijaryhmän (SAGE:n) puheenjohtaja, jonka esiin nostamilla lääketieteellisillä perusteilla ei ole hänen omien sanojensa mukaan ollut mitään merkitystä WHO:n päättäessä pandemian ehkäisemiseksi tarvittavista toimenpiteistä4. Siis WHO jättää kokonaan huomioimatta oman asiantuntijatyöryhmänsä esittämät lääketieteelliset perusteet.

Myös monet muut maamme johtavat asiantuntijat kuten pandemian aikana tunnetuksi tullut HUS:n infektioylilääkäri Asko Järvinen ovat joutuneet suhteettoman poliittisen painostuksen kohteeksi lääketiedettä puolustaessaan17.

Suomessa noudatetaan toistaiseksi WHO:n suosituksia.

Meillä pyritään toteuttamaan WHO:n suosituksia jopa kaikista nuorimpien lastemme terveyden kustannuksella. Suositukset niin pikkulasten kuin muidenkin ikäryhmien rokottamiseksi mRNA injektioilla/pistoksilla, joita kutsutaan virheellisesti ‘rokotteiksi’, perustuu WHO:n luomiin teoreettisiin uhkakuviin, jotka eivät ole toteutuneet ja joille ei ole missään vaiheessa ollut selkeitä lääketieteellisiä perusteita18.

Olemme täysin samaa mieltä maamme johtavien asiantuntijoiden4,6 kanssa siitä, että geeniteknologiaan perustuvien injektioiden eli ns. ’rokotteiden’ jatkamiselle EI ole olemassa mitään selkeitä lääketieteellisiä perusteita. Ilman poliitikkojen ja kansalaisten tukea, lääketieteen asiantuntijat eivät pysty tekemään työtään Hippokrateen valan edellyttämällä tavalla.

Niinpä – pyydämme apuanne terveytemme vaalimiseksi ja päätäntävallan säilyttämiseksi omilla asiantuntijoillamme.

Käykää allekirjoittamassa ja jakakaa mahdollisimman laajalti tuttavapiirissänne tämä vetoomus https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13805.  

Pelastetaansuomenlapset.fi lääkäri-, tutkija- ja juristiryhmä

Viitteet

  1. https://www.hus.fi/lasten-koronarokotetutkimukseen-etsitaan-osallistujia
  2. https://ijvtpr.com/index.php/IJVTPR/article/view/88
  3. https://pelastetaansuomenlapset.fi/wp-content/uploads/2024/09/Kansainvalisia-tutkimuksia-C19-rokotteiden-haitoista.pdf
  4. https://slaynews.com/news/top-who-official-testifies-covid-passports-scam-push-fake-mrna-shots/?fbclid=IwY2xjawFGMyNleHRuA2FlbQIxMQABHcg0k63UNnYkKpqVxMQRO27dXV5BXBlbUICSFjcwzlCKh5mnLpstwojiZA_aem_JIfmzzZDDvP7OZum6EYlSQ
  5. https://rtmag.co.il/english/breaking-58-babies-who-received-mrna-covid-19-vaccines-suffered-life-threatening-adverse-events
  6. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/edessa-rankka-tautisyksy-laakarit-eivat-kuitenkaan-suosittele-ylimaaraisia-rokotuksia-perusterveille/8993556#gs.e4eio0
  7. https://www.hus.fi/tutkimus-ja-opetus/tieteelliset-tutkimukset/meilahden-rokotetutkimuskeskus-mevac/lasten
  8. https://childrenshealthdefense.org/defender/novavax-covid-vaccine-trial-infants-children/?utm_id=20240901
  9. https://childrenshealthdefense.org/defender/babies-three-pfizer-covid-vaccine-doses-cdc/
  10. https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet
  11. https://pelastetaansuomenlapset.fi/psln-kirjeenvaihtoa-viranomaisten-kanssa-on-esitelty-kroatian-laakariliiton-jarjestamassa-kansainvalisessa-symposiumissa/ 
  12. https://pelastetaansuomenlapset.fi/puolueettomat-asiantuntijalaakarit-vastustavat-raskaana-olevien-covid19-rokotuksia-suomen-laakarilehti-toimii-sensorina/
  13. https://www.fda.gov/vaccines-blood-biologics/coronavirus-covid-19-cber-regulated-biologics/pfizer-biontech-covid-19-vaccine
  14. https://www.fda.gov/media/167212/download?attachment
  15. https://www.mdpi.com/1648-9144/60/8/1343
  16. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e7346aef-e70d-42cd-830d-7fb44b188a67
  17. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ea719b11-3068-4df5-9482-36b703702c9c
  18. https://pelastetaansuomenlapset.fi/who-tyoskentelee-pandemiateollisuuskompleksin-hyvaksi-pelottelee-uusilla-taudeilla-ja-markkinoi-vaarallisia-rokotteita/

Jaa eteenpäin:

Samankaltaiset artikkelit