|

Suoli–aivoakselin merkitys autismikirjon ja muissa neuropsykiatrisissa häiriössä

Suoli-aivoakselin merkitystä on tutkittu monissa neuropsykiatrisissa häiriöissä. Keskityn tässä artikkelissa itselleni tutuimpaan potilasryhmään. Viimeisen vuosikymmenen aikana tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että autismikirjon henkilöiden suoliston mikrobisto poikkeaa usein tavanomaisesta. Eläinkokeet ja ihmisillä tehdyt tutkimukset ovat tuoneet esiin suoli-aivoakselin kaksisuuntaisen yhteyden ja osoittaneet, miten suoliston mikrobisto vaikuttaa aivojen toimintaan ja päinvastoin. Nämä löydökset luovat toivoa siitä, että autismikirjon lääkehoidoille resistentteihin ydinoireisiin voidaan tulevaisuudessa löytää tehokkaita hoitomuotoja. Keskeisenä haasteena on kuitenkin selvittää, millainen hoito toimii parhaiten kunkin yksittäisen potilaan kohdalla.

Autismikirjon häiriö on yksi nopeimmin yleistyvistä kehityksellisistä häiriöistä.

Autismi on monitekijäinen, varhaislapsuudessa ilmenevä ja monimuotoinen oireyhtymä. Sen esiintyvyys on lisääntynyt CDC:n (USA:n THL:ää vastaavan laitoksen) tilastojen mukaan Yhdysvalloissa 2000-luvun alun yhdestä lapsesta 150:ä kohden 2020-luvun yhteen lapseen 36:tta kohden.

Se on varhaislapsuudessa yksilöllisesti ilmenevä autoimmuunisairaus, johon liittyy monenlaisia oireita, kuten kielellisen ja älyllisen kehityksen viivästymistä tai taantumista, puutteita sosiaalisessa vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa, kaavamaisia käsien tai vartalon liikkeitä, tuskaisuutta pienistäkin ympäristössä tapahtuvista muutoksista sekä käytösoireita. Muita autismikirjoon liittyviä liitännäissairauksia ja oireita ovat epilepsia, ADHD ja muut psykiatriset häiriöt.

Koska kyse on erittäin heterogeenisestä oireistosta, kuntoutus on suunniteltava yksilöllisesti. Lääkehoidoilla voidaan vaikuttaa itseä, muita tai ympäristöä kohtaan ilmeneviin käytösongelmiin käytännössä vain silloin, kun niiden taustalla on lääkehoidolle reagoiva psykiatrinen sairaus. Joskus lääkehoito voi myös pahentaa tai jopa aiheuttaa käytösoireita. Vaikeimmin käytöksellään oireilevat potilaat päätyvät sosiaalihuollon suljetuille osastoille, sillä heidän kanssaan ei pärjätä avohuollossa.

Vaikuttavan kuntoutuksen edellytyksenä on, että diagnostiikka on riittävän kattavaa ja oireiden syyt selvitetään mahdollisimman tarkasti. Tämä edellyttää moniammatillista osaamista ja yhteistyötä. Hoito on räätälöitävä yksilöllisesti. Jotkut potilaat hyötyvät tarpeidensa mukaisesti mukautetusta ympäristöstä, toiset oikeanlaisesta lääkityksestä ja jotkut gluteenittomasta ja kaseiinittomasta ruokavaliosta. Joskus hallitsemattomat käytösoireet saadaan kuriin nukutuksessa toteutettavalla sähköhoidolla.

Yhden potilaan kohdalla toimiva hoito ei välttämättä tehoa toiseen potilaaseen, vaikka heidän oireensa olisivat samankaltaisia. Erilaiset somaattiset kiputilat, kuten hammas-, korva- tai mahakipu, voivat aiheuttaa käytösongelmia tai pahentaa niitä. Nämä hoidettavissa olevat syyt saattavat jäädä huomaamatta, sillä potilaat eivät välttämättä pysty ilmaisemaan kokemiaan oireita muutoin kuin muuttuneena käyttäytymisenä.

Käytännössä moni autismikirjon häiriöstä kärsivä potilas jää edelleen vaille tarvitsemaansa apua. Syynä voivat olla puutteellinen diagnostiikka, vääränlainen asuinympäristö, sopimaton lääkitys tai jokin vielä toistaiseksi tunnistamaton tekijä. Siksi käytännön hoitotyöhön tarvitaan uusia, vaikuttavia kuntoutusmenetelmiä.

Monet autistiset henkilöt kärsivät suoliston toimintahäiriöistä.

Jopa 70 prosentilla autismikirjon lapsista on kuvattu esiintyvän ruoansulatuskanavan häiriöitä, joiden oireita ovat krooninen ummetus, ajoittainen ripuli, ilmavaivat ja vatsakivut. Oireiden vakavuuden on havaittu korreloivan positiivisesti autismikirjon käytösoireiden kanssa. Vaikka kirjallisuudessa on kuvattu vatsantoiminnan ongelmien yleisyyttä, vastaanotolla suolen toiminnasta ei välttämättä muisteta kysyä monien muiden selvitettävien asioiden ohella.

Käytännössä monet ainakin suljetuilla osastoilla hoidettavista autistisista kehitysvammaisista potilaista kärsivät ensisijaisesti ummetuksesta. Mitä useammin asia muistetaan selvittää käytännön hoitotyössä, sitä useammalla potilaalla havaitaan jonkinlaisia vatsan toimintahäiriöitä. Monen potilaan kohdalla on kuitenkin vaikeaa erottaa, milloin kyse on autismikirjoon liittyvästä ummetuksesta ja milloin lääkityksen aiheuttamasta ummetuksesta. Useiden lääkkeiden tiedetään aiheuttavan suoliston toimintahäiriöitä, ja nämä potilaat ovat usein monilääkittyjä.

Hyödyllisiä mikrobeja (Bifidobacterium, Prevotella suvut, Akkermansia muciniphila) on vähemmän ja epäedullisiksi arveltuja mikrobeja (Clostridium, Escherichia-Shigella, Bacteroides suvut) enemmän autismikirjon lapsilla kuin terveillä verrokeilla.

Eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa edellä mainitut tulokset ovat olleet yleisimpiä ja yhteneväisimpiä löydöksiä (ks tämä ja tämä). Suoliston mikrobiomissa on kuitenkin todettu myös huomattavia maantieteellisiä sekä ikään ja sukupuoleen liittyviä eroja.

Suoliston bakteerikannan poikkeavuuksien lisäksi eroja on havaittu myös virus- ja hiivakannassa. Autismikirjon henkilöillä on todettu verrokkeja enemmän Candida albicans -hiivaa ja Clostridium-bakteriofageja. Näiden muutosten arvellaan liittyvän lyhytketjuisten rasvahappojen, erityisesti butyraatin, vähentymiseen, tryptofaani-serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöihin sekä tulehduksellisten sytokiinien (esim. TNF-α ja IL-6) lisääntymiseen.

Nämä tekijät voivat yhdessä muuttaa suolen läpäisevyyttä ja vaikuttaa erilaisten yhdisteiden imeytymiseen sekä niiden kulkeutumiseen verenkierron kautta aivoihin. Näin ne voivat osaltaan vaikuttaa myös käyttäytymiseen.

Eläinkokeet ja alustavat ihmisillä tehdyt tutkimukset osoittavat, että käyttäytymisoireita voidaan vähentää korjaamalla suoliston dysbioosia (mikrobiston epätasapainoa).

Viimeisten noin viiden vuoden aikana tehdyt hiiritutkimukset ovat vahvistaneet suoliston mikrobiston ja autismikirjon ydinoireiden välisen yhteyden. Kun mikrobivapaille hiirille oli siirretty autismikirjon henkilön ulostetta, koe-eläimillä oli ilmennyt autismikirjolle tyypillisiä piirteitä, kuten sosiaalisen vuorovaikutuksen vähenemistä ja toistavaa käyttäytymistä. Vastaavia muutoksia ei ollut havaittu, kun ulosteensiirto oli tehty terveeltä verrokilta. Hiirikokeet ovat osoittaneet myös, että dysbioosi johtaa tryptofaanin ja serotoniinin aineenvaihdunnan häiriöihin.

Lisäksi kahdella perimältään erilaisella hiirikannalla (BALB/c ja BL/6) tehty koe on osoittanut perimän vaikuttavan siihen, miten dysbioosi muuttaa sosiaalista käyttäytymistä, tulehdusreaktioita ja aineenvaihduntaa. BALB/c-hiirillä muutokset olivat selvempiä kuin BL/6-hiirillä.

Alustavat ihmisillä tehdyt kliiniset tutkimukset viittaavat siihen, että ulosteen siirrolla, probiooteilla, prebiooteilla ja ruokavaliolla (esim. ketogeenisellä ruokavaliolla) voidaan vaikuttaa sekä vatsaoireisiin että käyttäytymiseen (ks. taulukko 4). Toistaiseksi ulosteen siirrot ovat tuottaneet pitkäkestoisimmat hyödyt, joiden on raportoitu jatkuvan jopa kahden vuoden ajan.

Suoli–aivoakselin merkitystä on tutkittu monissa muissakin neuropsykiatrisissa häiriöissä.

Autismikirjon häiriöiden tavoin monet muutkin keskushermostosairaudet ovat monitekijäisiä ja niihin vaikuttavat muun muassa ympäristö, perimä ja elintavat. Useiden näiden sairauksien esiintyvyyden on kuvattu lisääntyneen maailmanlaajuisesti. Suoliston mikrobiston ja aivojen välisistä mekanismeista kertyvän tutkimustiedon uskotaan avaavan uusia hoitomahdollisuuksia myös epilepsian, neurodegeneratiivisten ja psykiatristen sairauksien, kuten Alzheimerin taudin, Parkinsonin taudin ja masennuksen, hoidossa (ks tämä, tämä ja tämä). Oma käsitykseni entisenä kehitysvammalääkärinä on, että dysbioosin hoitovaihtoehtoja on tutkittu ja käytetty eniten autismikirjon henkilöillä.

Tulevaisuudessa suoli-aivoakselin mekanismien lisäksi tulisi tutkia myös dysbioosin perimmäisiä syitä.

Aihe vaatii vielä paljon kliinisiä tutkimuksia sekä suoli-aivoakselin mekanismien yksityiskohtaista selvittämistä.

Tri Andrew Wakefield, gastroenterologi Isosta-Britanniasta, lienee ensimmäinen länsimainen lääkäri, joka ryhtyi tutkimaan vanhemmilta saamaansa tietoa MPR (Mums, tuhkarokko; Parotis, sikotauti; Rubella, vihurirokko) -rokotettujen lasten ulosteen muuttumisesta poikkeavan näköiseksi. Hänen tutkimusryhmänsä julkaisi vuonna 1998 Lancetissa apinakokeen, jossa edellä mainittua rokotetta epäiltiin muutosten aiheuttajaksi. Wakefield menetti lääkärinoikeutensa tutkimuslöydöstensä vuoksi, ja hänen myöhempi Lancetissa julkaistu tutkimuksensa vedettiin pois virheellisenä. Tämän jälkeen alustavat havainnot lapsuusiän rokotteiden ja autismin välisestä syy-yhteydestä on vahvistettu lukuisissa tutkimuksissa (ks. esimerkiksi tämä). Tosin viranomaiset eivät ole vielä myöntäneet tätä yhteyttä.

Lisävammautumisten estämiseksi ja sairastuneiden optimaalisten hoitojen löytämiseksi olisi tärkeää kehittää toimivia hoitoja, jotka kohdistuvat sekä autismikirjon että monien muiden neuropsykiatristen ja kehityksellisten häiriöiden perimmäisiin syihin, kuten esimerkiksi lapsuusiän rokotteisiin.

Yhteenveto

Helsingissä 11.11.2026
Nina Bjelogrlic, FM, LT
Neurologian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Jaa eteenpäin:

Samankaltaiset artikkelit