Koronapassi – tulevaisuusongelma

Koronapassi – tulevaisuusongelma

Pelastetaan Suomen Lapset julkaisee Päivikki Karhulan ajankohtaisen ja tärkeän kirjoituksen Koronapassi – tulevaisuusongelma, sillä Uusi Suomi -blogipalvelu on kirjoituksen juuri sensuroinut.
HE 131/2021 eli lakiesitys koronapassin käyttöönottamiseksi on parhaillaan päättäjien käsiteltävänä. Rajoitukset, joiden purkamiseen koronapassia on tarjottu välineeksi, ovat kuitenkin jo tätä kirjoitettaessa loppuneet lähes koko maassa. Mihin koronapassia enää tarvitaan? Tässä kirjoituksessa kurkistetaan kolikon toiselle puolelle – miksi koronapassi olisi ongelma. Myös jatkossa.

Turvallinen verensiirto ja elintenluovutus uhattuina? – Lääkäreiden avoin kirje kysyy geeniteknologialla muunnellun veren riskeistä

Turvallinen verensiirto ja elintenluovutus uhattuina? – Lääkäreiden avoin kirje kysyy geeniteknologialla muunnellun veren riskeistä

Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä on tullut tunnetuksi siitä, että se uskaltaa nostaa esiin aiheita, joista rokoteteollisuudelta rahaa vastaanottavat asiantuntijat vaikenevat. Nyt PSL-kampanja on lähettänyt Avoimen kirjeen SPR veripalvelulle, Immunologiayhdistykselle, Hematologiayhdistykselle sekä Patologiyhdistykselle. Kirjeessä kysytään mm….

Muhoksesta ensimmäinen kunta, joka noudattaa lakia: HUOLTAJILTA PYYDETÄÄN KIRJALLINEN LUPA ALLE 15-VUOTIAIDEN ROKOTUKSIIN

Muhoksesta ensimmäinen kunta, joka noudattaa lakia: HUOLTAJILTA PYYDETÄÄN KIRJALLINEN LUPA ALLE 15-VUOTIAIDEN ROKOTUKSIIN

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Muhos on tehnyt poikkeuksellisen ja esimerkillisen päätöksen, josta uutisoi Tervareitti 9.9.2021. Kunta on päättänyt pyytää kaikilta alle 15-vuotiailta huoltajien kirjallisen luvan koronarokotukseen. Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä on lähettänyt Muhoksen kunnalle onnittelut lain noudattamisesta ja kannustaa muitakin kuntia samaan.

Helsingin Uutiset huijasi lääkäriryhmää – Vesitti tieteelliset faktat koronarokotteiden vaarallisuudesta THL:n Hanna Nohynekin avulla

Helsingin Uutiset huijasi lääkäriryhmää – Vesitti tieteelliset faktat koronarokotteiden vaarallisuudesta THL:n Hanna Nohynekin avulla

PSL Tiedote |
Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä sai 4.9.2021 julkisuutta, kun Helsingin Uutiset haastatteli ryhmän jäsentä, psykiatrian erikoislääkäriä Nina Kristiina Honkasta. Häntä kuitenkin huijattiin, sillä hänen jatkojuttuaan varten lähettämäänsä lääketieteellistä todistusaineistoa ei käytetty lainkaan. Sitä vastoin ääneen pääsi THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek, joka esitti perusteettomia vastaväitteitä rokotteiden “tarkoista turvallisuustutkimuksista”.