Rokotteiden turvallisuudesta ja tehosta ei ole olemassa luotettavaa tutkimusnäyttöä päinvastoin kuin mitä on niiden (ja erityisesti niihin lisättyjen lisäaineiden) vakavista haitoista. Syy-yhteys esimerkiksi autismikirjon häiriöihin ja kehitysvammaisuuteen vaikuttaa ilmeiseltä.

Alla olevaan listaan on kerätty vastikään julkaistussa vertaisarvioidussa katsauksessa (https://doi.org/10.56098/xx404j13) kuvatut perusteet rokotteiden turvallisuuden ja tehon uudelleen arvioimiseksi:

  1. Rokotteiden turvallisuutta ja tehoa ei ole verrattu oikeaan lumerokotteeseen eli fysiologiseen keittosuolaliuokseen.
  2. Rokotteiden sisältämät lisäaineet, kuten esimerkiksi alumiini ja elohopean johdannainen tiomersaali, ovat soluille myrkyllisiä. Lukuisat eläin- ja ihmistutkimukset ovat osoittaneet niiden olevan erityisen vahingollisia vastasyntyneille ja pienille lapsille.
  3. Tehdyissä kontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa uutta rokotetta on verrattu joko toista taudin aiheuttajaa vastaan suunnattuun rokotteeseen tai rokotteeseen, josta on poistettu ainoastaan rokotteen immuunivasteen aiheuttava komponentti.
  4. Tutkimukset, joissa sekä tutkittava rokote että verrokki sisältävät samoja haitallisiksi tiedettyjä lisäaineita, eivät kerro mitään tutkittavan rokotteen turvallisuudesta. Molemmat tutkittava ja verrokki rokotteet voivat olla yhtä haitallisia tai toinen voi olla joko vähän haitallisempi tai vähän vähemmän haittoja aiheuttava kuin toinen.
  5. Epidemiologiset tutkimukset, joissa syy-yhteyttä lapsuusiän rokotteiden ja autismin välillä ei ole todettu, ovat metodologisesti vääristyneitä johtuen mm. siitä, että täysin rokottamattomia lapsia, joihin rokotettuja lapsia voitaisi verrata, ei enää ole juurikaan olemassa.
  6. Viranomaisille raportoidaan alle 10 % todellisista haittaepäilyistä.
  7. Viranomaiset keräävät heille lähetetyistä haittavaikutusilmoituksista ns. turvallisuussignaaleja, mutta he eivät arvioi enää systemaattisesti saamiensa vakavien haittailmoituksen syy-seuraussuhteita tieteellisesti luotettavalla tavalla eli käyttäen Bradford Hill’n kriteereitä.
  8. Bradford Hill’n kriteereiden (ja edelleen THL:n sivustolta löytyvien) kriteereiden mukaan https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/tietoa-rokotuksista/haittavaikutukset-rokotuksista/rokotuksen-ja-oireiden-syy-yhteys) rokotuksen ja oireiden syy-yhteyttä vodaan pitää varmana, mikäli
    1. haitallisen oireen ja rokotuksen välillä on järkevä ajallinen yhteys,oireen ilmaantumiselle on järkevä biologinen mekanismi,rokotteen tiedetään aiemmin aiheuttaneen samanlaisia oireita ja
    1. muuta todennäköisempää syytä oireelle ei löydy.
  9. Maailman laajuisen lapsille tarjottavien rokoteannosten lisääntyessä myös autismikirjon häiriöt ovat lisääntyneet
    1. CDC:n tilastojen mukaan autismi on yleistynyt seuraavasti: 1:150 vuonna 2000 -> 1:36 vuonna 2020 -> 1:31 vuonna 2022.
  10. Oireiden on osoitettu lisääntyvän rokoteannosten lisääntyessä annosriippuvaisella tavalla myös yksilötasolla.
  11. Suurin osa 1–3-vuotiaana taantuneista, autismikirjon diagnoosin saaneista lapsista on ollut terve syntyessään.
  12. Autismi ei ole geneettisesti periytyvä häiriö, mutta sille on olemassa geneettinen alttius. Toisin sanoen yksittäiset geenivariantit eivät selitä autismia. Geneettinen alttius autismiin tarkoittaa elimistön puutteellista kykyä puolustautua siihen kohdistuvia myrkkyjä vastaan.
  13. Geneettinen alttius autismille tarjoaa järkevän biologisen mekanismin lapsuusiän rokotteiden ja autismin väliselle syy-yhteydelle.
  14. Yllä olevaan viitaten Bradford Hill’n kriteerit syy-yhteydestä lapsuusiän rokotteiden ja autismin välillä täyttyvät.

Edellä olevan perusteella RFK Jr:n vaatimus lapsuusiän rokotteiden turvallisuuden ja tehon selvittämiseksi on tieteellisesti pätevä.

PSL:ssä toivotaan, että aiheesta käynnistetään keskustelu ja asianmukaiset selvitykset myös Suomessa.

Viite

Evidence Showing Childhood Vaccinations Are Causing Autism and Other Intellectual Disabilities. (2025). International Journal of Vaccine Theory, Practice, and Research 4(1). https://doi.org/10.56098/xx404j13

Jaa eteenpäin:

Samankaltaiset artikkelit