|

Aiheuttavatko lasten rokotukset autismia?

Vanhemmat kokevat valtavan järkytyksen, kun normaalisti kehittynyt, kävelemään ja puhumaan oppinut lapsi äkisti menettää puhekykynsä ja vajoaa omaan maailmaansa. Tilaan liittyy usein myös pakkotoimintoja ja vaikeita suolisto-oireita. Erittäin suuri joukko näistä vanhemmista liittää lapsen kunnon romahtamisen viimeisimpään rokotukseen ja etsii apua joka puolelta. 1990- luvun loppupuolella julkaistiin lääketieteelliseen kirjallisuuteen tutkimuksia, joissa epäiltiin rokotteiden ja autismin yhteyttä toisiinsa. Suurinta huomiota lienee saanut tri Andrew Wakefieldin tutkimus vuodelta 1998, jossa epäiltiin lasten MPR- (tuhkarokko- sikotauti- vihurirokko) rokotusta ainakin osasyylliseksi autismin syntyyn ja ehdotettiin lisätutkimuksia aiheesta.  

Aihe on arka ja rokotuksien puolustajat hyökkäävät täydellä voimalla niitä vastaan, joilla on otsaa väittää, että rokotukset aiheuttavat autismia ja vaatia selitystä sille, että ongelma on nopeasti yleistynyt vuoden 1986 jälkeen, kun lasten rokotusohjelmaa laajennettiin valtavasti USA:ssa. Lakimies Aaron Siri haastoi USA:n tautivirasto CDC:n (vastaa meidän THL:ä) oikeuteen vuonna 2019 sen julkaistua kotisivullaan yksiselitteisesti ”Rokotukset eivät aiheuta autismia”. Siri ja hänen toimistonsa vaativat tautivirastoa valaehtoisesti tuomaan esiin yhdenkin tutkimuksen, joka todistaa, että rokotteet eivät aiheuta autismia. Tähän CDC ei kyennyt !  Viranomaisten aikaisempi väittämähän oli, että rokotuksien syyttömyydestä on kasapäin tutkimuksia. Aikaisemmin oikeuteen haastetut USA:n viranomaiset NIH ja HHS eivät myöskään kyenneet tuomaan esiin ainuttakaan rokotukset vapauttavaa tutkimusta.  

27.10.2025 julkaistiin McCullough-säätiön raportti autismikirjo- häiriöön johtavista tekijöistä. Tämän 51- sivuisen julkaisun johtopäätöksiä tuetaan 308 tiedeviitteellä. Julkaisu toteaa, että autismikirjon häiriöön näyttää altistavan suuri joukko erilaisia tekijöitä kuten vanhempien ikä, äidin raskauden ja imetyksen aikana nauttimat lääkkeet, lapsen keskosuus ja muissa sisaruksissa havaittu autismikirjon häiriö. 

Tätä ennen julkaistut tutkimukset rokotteiden ja autismin välisestä yhteydestä ovat keskittyneet yksittäisiin rokotuksiin (etenkin MPR tai MPRV jossa mukana on myös vesirokko), yksittäisiin rokotteiden sisältämiin haitta-aineisiin kuten elohopeaan (tiomersaali) tai alumiiniin. Nyt julkaistun McCullough -raportin suuri ansio on se, että se nostaa kissan pöydälle ja ottaa kantaa rokotteiden yhteisvaikutukseen.  

Suurimmaksi autismia altistavaksi tekijäksi raportti nimeää todellakin lasten rankan rokotusohjelman yhteisvaikutuksen. Raportti kävi läpi 136 rokotuksia ja autismia käsittävää tutkimusta, niistä 107 tuki väittämää rokotuksien syyllisyydestä tai myötävaikutuksesta autismikirjon häiriöön, 29 tutkimusta ei tukenut väittämää tai ei voinut päättää kumpaankaan suuntaan. Jälkimmäisten tutkimuksien painoarvoa vähensi muun muassa se, että puhtaasti rokottamattomia (vain keittosuolainjektion saaneita) ei tahtonut löytyä. Täysin rokottamattomia lapsia analysoitiin erikseen 12 tutkimuksessa, ja heidän terveydentilansa havaittiin kirkkaasti rokotettuja paremmaksi: kroonisia sairauksia ja autismikirjon kaltaisia neuropsykiatrisia häiriöitä oli merkittävästi vähemmän.  

Kuten arvata saattaa, McCullough- säätiön raportti on joutunut rajun hyökkäyksen kohteeksi. Tätä nimekkään tutkijajoukon raporttia ei ole vielä vertaisarvioitu ja julkaistu virallisessa tiedelehdessä, ja useat kirjoittajat on nimetty ”tunnetuiksi disinformation levittäjiksi”. Etenkin tri Andrew Wakefieldin nimi kirjoittajien joukossa on herättänyt raivoa, hänethän ehdittiin loata perusteellisesti vuonna 2004. Voi olla, että julkaisu tavanomaisten lääketieteen tiedelehtien ulkopuolella on myös harkittu teko. Paljastihan huippulehti NEJM:n  entinen päätoimitaja Marcia Angell kirjassaan vuonna 2009 : ”Enää ei yksinkertaisesti voida vain uskoa paljoakaan siitä kliinisestä tutkimuksesta mitä julkaistaan eikä luottaa luotettavina pidettyjen lääkäreiden harkintakykyyn tai virallisiin hoitosuosituksiin. Minulle ei tuota iloa päätyä tähän johtopäätökseen, joka syntyi hitaasti ja vastentahtoisesti niiden yli kahden vuosikymmenen aikana, jolloin toimin New England Journal of Medicinen toimittajana”.    

McCullough säätiön tutkimus  https://zenodo.org/records/17451259 

Lakimies Aaron Sirin selkävoitto USA:n lääkintäviranomaisista kerrotaan yksityiskohtaisesti hänen kirjassaan ”Vaccines, Amen. The religion of vaccines”. Kirja-arvostelun linkki : https://pelastetaansuomenlapset.fi/rokotekeskustelun-kriittiset-aanet/ 

Liitekuva esittää autismin kaltaisten tautien yleistymisen vuodesta 1970 alkaen. Nyt USA:ssa lasketaan jo yhden lapsen 31:stä sairastuneen, ja tämä on paitsi suunnaton taakka vanhemmille, myös terveydenhuollon rahoituksen kaatava tekijä lähivuosikymmeninä.

Jaa eteenpäin:

Samankaltaiset artikkelit