Arvovaltaisessa British Medical Journal (BMJ) -tiedelehdessä julkaistun kirjallisuuskatsauksen mukaan rokotteiden sisältämä alumiini ei aiheuta terveysriskejä. Alumiinia, sen ominaisuuksia ja turvallisuutta kymmenien vuosien ajan selvittäneet tutkijat ovat asiasta eri mieltä. Tässä kirjoituksessa kartoitetaan, mitä tämä erimielisyys tarkoittaa ja mistä se johtuu.
BMJ:ssa julkaistu Doyon-Plourde ym. (2026) systemaattinen katsaus on vakuuttava, sillä siinä on käyty läpi vv 1971 – 2025 aiheesta julkaistua kirjallisuutta. Työssä on hyödynnetty keinoälyä ja siihen on sisällytetty 59 tutkimusta: 37 tapaussarjaa, 11 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, yhdeksän kohorttitutkimusta ja kaksi ekologista tutkimusta.
Katsaukseen sisällytettyjen tutkimusten luotettavuus syy-seurausuhteen arvioimiseen on kuitenkin heikko.
Minkä tahansa tietolähteen luotettavuutta selvitettäessä on ymmärrettävä, mitä kullakin tutkimuksella mitataan. BMJ:n katsauksessa on käytetty edellä mainittuja tutkimuksia, joista kohorttitutkimuksessa seurataan ja verrataan tiettyjä ihmisryhmiä (kohortteja) ajan kuluessa (esim. rokotetut vs. rokottamattomat). Ekologinen tutkimus (engl. ecological study) on puolestaan epidemiologinen tutkimus, jossa tarkastelun kohteena eivät ole yksittäiset ihmiset vaan väestöryhmät tai alueet. Tapaussarjoissa puolestaan seurataan jotain joukkoa ihmisiä, joilla on jokin yhtenäinen ominaisuus, sairaus tai tapahtuma. Mikään edellä mainitusta tutkimuksista ei pysty osoittamaan suoraa syy-seurausuhdetta. Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus (randomised controlled trial, RCT) on paras tutkimusasetelma syy-seuraussuhteen arviointiin. Siinä osallistujat jaetaan satunnaisesti eri ryhmiin, ja ryhmien tuloksia verrataan keskenään. Yksilötasolla syy-seurausuhde voidaan arvioida kaikista luotettavimmalla tavalla Bradford-Hill’n kriteereillä.
RCT-tutkimukset on valittu BMJ:ssä julkaistuun katsaukseen seuraavin perustein (ChatGPT:n suomentamana suora lainaus julkaisusta): “Katsaukseen otettiin mukaan tutkimukset, joissa arvioitiin rokotteiden sisältämille alumiiniadjuvanteille altistumisen jälkeisiä terveysvaikutuksia. Vertailututkimukset hyväksyttiin mukaan, mikäli alumiiniadjuvanttia sisältävää rokotetta verrattiin valmisteeseen, joka ei sisältänyt alumiiniadjuvanttia (esim. plaseboon, ilman interventiota jääneeseen ryhmään, adjuvantittomaan rokotteeseen tai toista adjuvanttia sisältävään rokotteeseen), tai rokotteeseen, jossa käytettiin erilaista alumiinimuotoa tai alumiinipitoisuutta. Näiden vertailujen avulla voitiin arvioida mahdollisia yhteyksiä alumiinin koostumuksen tai annoksen ja terveysvaikutusten välillä.” Lienevätkö kirjoitajat selvittäneet, että kuinka vaarattomia muut kontrolliryhmilen saamat adjuvantittomat, toista adjuvanttia tai erilaista alumiinimuotoa / -pitoisuutta sisältävät rokotteet ovat olleet? Elleivät ole (ja tuskin ovat) niin myös näiden luotettavimpina pidettyjen RCT-tutkimuksen todistusarvo alumiinin vaarattomuudesta on heikko, sillä kahden eri (ja täten mahdollisesti eri tavalla vaarallisen) rokotteen vertaaminen toisiinsa ei kerro mitään tutkittavan rokotteen terveysriskeistä.
Kirjoittajat toteavat myös “Samankaltaisia alumiiniformulaatioita sisältäviä rokotteita vertailevat tutkimukset jätettiin pois, koska niiden avulla ei voida luotettavasti arvioida alumiiniadjuvantin mahdollisia vaikutuksia.”. Toisin sanoen tätä (itsestään selvää) poissulkukriteeriä perustellaan sillä, että jos molemmissa vertailuryhmissä on käytännössä samanlainen alumiiniadjuvantti, tutkimus ei pysty erottamaan mahdollisia alumiinista johtuvia vaikutuksia muista tekijöistä.
Katsaukseen sisällytetyistä julkaisuista kerrotaan lisäksi, että “Myös yksittäisiä tapausraportteja koskevat julkaisut jätettiin pois, koska niiden perusteella ei voida erottaa rokotteeseen liittyvää tapahtumaa sattumanvaraisesta samanaikaisesta tapahtumasta. Sen sijaan vähintään kahta henkilöä koskevat tapaussarjat hyväksyttiin mukaan, koska niiden avulla voidaan alustavasti arvioida, onko havaittavissa jonkinlaista yhteyttä tai toistuvaa ilmiötä. Katsauksesta suljettiin pois myös narratiiviset katsaukset, systemaattiset katsaukset, pääkirjoitukset ja mielipidekirjoitukset.”
Katsauksen sisäänotto- ja poissulkukriteeriten perusteella Bradford Hillin kriteereitä ei ole käytetty syy-seuraussuhteen arviointiin. Tiukan määritelmän mukaan Bradford Hillin kriteerit tarkoittavat ajallista yhteyttä, vaikutuksen huomattavaa voimakkuutta, havaintojen johdonmukaisuutta eri väestöryhmissä, vaihtoehtoisten selitysten järjestelmällistä poissulkemista, annos-vastesuhteen osoittamista sekä biologisesti uskottavan mekanismin olemassaoloa. Näiden kriteerien täyttymisen on perinteisessä lääketieteessä katsottu todistavan todellisen syy-yhteyden olemassaolon.
Kirjoittajat eivät juurikaan epäile käyttämiensä tutkimusten luotettavuutta ja toteavat katsauksensa yhteenvedossa (ChatGPT:n suomentamana ja allekirjoittaneen tarkastamana) varsin yksiselitteisesti: ”Tämänhetkinen näyttö ei tue kausaalista yhteyttä alumiiniadjuvantteja sisältävien rokotteiden ja vakavien tai pitkäaikaisten terveysvaikutusten, kuten autismikirjon häiriön (ASD), tyypin 1 diabeteksen, astman tai muiden kroonisten sairauksien, välillä. Paikalliset yliherkkyysreaktiot, kuten pitkittyneet kyhmyt ja granuloomat, ovat ainoat johdonmukaisesti havaitut reaktiot, ja niiden pitkän aikavälin ennuste on hyvä. Nämä tulokset ovat yhdenmukaisia laajemman myyntiluvan jälkeisen turvallisuusnäytön kanssa, joka tukee alumiiniadjuvantteja sisältävien rokotteiden jatkuvaa käyttöä rokotusohjelmissa.”
BMJ on arvostettu kansainvälinen lääketieteen aikakausilehti, joten siinä julkaistuihin artikkeleihin luotetaan laajalti.
Harva lukija tulee ajatelleeksi, että arvovaltaiset tiedelehdet kuten BMJ julkaisevat (niin tarpeelliseksi arvioidessaan) vain valikoidusti kriittisiä näkemyksiä. Entinen BMJ:n päätoimittaja Richard Smith on julkaissut ongelmasta kirjan jo vuonna 2006 ja tämän on henkilökohtaisesti kokenut tiettävästi yksi pisimpään ja systemaattisimmin jo vuosikymmenten ajan alumiinin ominaisuuksia selvittänyt asiantuntija. Nimittäin yleisesti vakavasti otettavana pidetystä alumiinin kemian tutkija Christopher Exley’stä tuli kiistanalainen hahmo siinä vaiheessa, kun hän julkaisi tutkimuksia ja esitti näkemyksiä, joiden mukaan alumiiniadjuvantit voisivat liittyä autismiin tai muihin neurologisiin ongelmiin. Esimerkiksi tähän alumiinia koskevaan katsaukseen kohdistettuja kriittisiä näkemyksiä ei ole BMJ:ssä huomioitu päätettäessä käsikirjoituksen hyväksymisestä julkaistavaksi, kuten Christopher Exley tuo esille Substackissaan.
BMJ ei ole julkaissut Doyon-Plourde ym. (2026) katsauksen julkaisukelpoisuutta vastaan esitettyjä kirjoituksia. Yksi katsauksen vertaisarvioijaksi pyydetyistä asiantuntijoista, tohtori Guillemette Crepeaux oli esittänyt käsikirjoituksen hylkäämistä. Lisäksi sekä hän että pitkän linjan, aihetta perusteellisesti tutkinut kemisti, Christopher Exley olivat tarjonneet BMJ:lle julkaistavaksi Rapid Responset (ns.’pikapalautteet’), joissa he vastustavat alkuperäisen käsikirjoituksen julkaisua metodologisesti vinoutuneena ja tieteellisesti epäpätevänä katsauksena. Näiden asiantuntijoiden näkemykset eivät kaiketi ole sopineet lehden yleiseen linjaan, koska niitä ei ole julkaistu.
Christopher Exley toteaa omassa katsausta kohtaan Rapid Responsessa esittämässään palautteessa mm. seuraavaa: “Olen käsitellyt ihmisten altistumista alumiinille yli neljän vuosikymmenen ajan. Rokotteissa käytettävät alumiiniadjuvantit ovat olleet erityisen kiinnostukseni kohteena viimeiset kaksikymmentä vuotta. Olen aina kiinnostunut uudesta tutkimuksesta tällä alalla. BMJ ansaitsee kiitoksen siitä, että se julkaisee alumiiniadjuvantteja koskevaa tutkimusta ihmisten rokotuksissa. Kaikki tiedelehdet eivät ole yhtä avoimia tälle aiheelle.
…….
Kirjoittajilla ei ole valmiuksia arvioida kriittisesti alumiinin kemiaan, biologiaan, bioepäorgaaniseen kemiaan, biokemiaan tai muihin vastaaviin näkökulmiin liittyvää tutkimusta, olipa kyse heidän analyysiinsä sisällytetystä tai siitä pois jätetystä kirjallisuudesta. Käytän sanaa ”analyysi” tarkoituksella, sillä artikkelissa esitetty työ on parhaimmillaankin numeerinen tarkastelu. Siitä puuttuu empiirinen ymmärrys itse tutkimuskohteesta, jonka lähtökohtana näyttää olleen oletus rokotteiden alumiiniadjuvanttien vaarattomuudesta.”
BMJ samoin kuin artikkelin kirjoittajat ovat sivuuttaneet lähes täysin tohtori Guillemette Crépeauxin alkuperäisen arvion Doyon-Plourde ym. käsikirjoituksen hylkäämiseksi.
Niinpä tohtori Crépeaux tarjosi lehdelle julkaistavaksi vielä Rapid Responsen, jossa hän esitti tiivistetysti vertaisarvioinnissa antamansa perustelut sille, miksi käsikirjoitusta ei olisi pitänyt julkaista. Alle on kopooitu hänen Rapid Response (ChatGPT:n suomentamana ja allekirjoittaneen tarkastamana).
“Julkaistu artikkeli esittää olevansa perusteellinen systemaattinen katsaus saatavilla olevaan ihmisillä kerättyyn tutkimusnäyttöön alumiinipohjaisista adjuvanteista (ABA). Vertaisarvioinnin jälkeen – jossa itse suosittelin käsikirjoituksen hylkäämistä – joitakin liian vahvasti muotoiltuja väitteitä lievennettiin, ja kirjoittajat tunnustivat avoimemmin tutkimuksen metodologiset rajoitteet sekä lisätutkimuksen tarpeen. Tästä huolimatta artikkelin kokonaiskehystys on edelleen voimakkaan puolueellinen ja herättää merkittäviä tieteellisiä sekä kansanterveydellisiä huolenaiheita.
Tämän katsauksen keskeinen rajoitus on sen tarkoituksellisen kapea rajaus. Kirjoittajat sulkivat pois:
- eläinkokeet,
- mekanistiset tutkimukset,
- toksikokineettiset ja kudosjakautumista koskevat tutkimukset,
- solututkimukset,
- suuren osan nykyaikaisesta kokeellisesta kirjallisuudesta, joka käsittelee injektoituja alumiiniadjuvanttihiukkasia.
Nykyaikaisessa toksikologiassa kroonisia riskejä ei kuitenkaan voida arvioida vakavasti ilman biologisten mekanismien huomioon ottamista. Rajoittamalla analyysin lähes yksinomaan havainnoiviin ihmistutkimuksiin katsaus sulkee pois juuri ne tutkimusalat, joilla huolestuttavimmat havainnot ovat nousseet esiin:
- biologinen pysyvyys elimistössä,
- neuroinflammaatio,
- makrofagivälitteinen kuljetus,
- kehitystoksikologia,
- neuroimmunologiset mekanismit.
Tämä puute on erityisen ongelmallinen sikiöaikaisen altistumisen ja varhaisen hermoston kehityksen näkökulmasta. Artikkelissa ei käytännössä käsitellä lainkaan kohdunsisäistä altistumista, imeväisiässä annettavia injektioita tai toistuvaa altistumista kehityksen kannalta kriittisinä ajanjaksoina.
Kirjoittajat päättelevät tämän jälkeen, ettei saatavilla olevasta ihmisnäytöstä ilmene ilmeistä laajamittaista turvallisuussignaalia. Käytännössä tämä vastaa kuitenkin ilmiön etsimistä vain sinne, minne valo osuu: löytää vain sen, mitä aktiivisesti etsii. Tutkimuksia, jotka olisi erityisesti suunniteltu havaitsemaan ABA-adjuvanttien harvinaisia, viivästyneitä, neuroimmunologisia tai kehityksellisiä vaikutuksia, ei juuri ole tehty.
Kirjoittajat itsekin myöntävät:
- pitkäaikaisten seurantatutkimusten puuttumisen,
- monien aineistojen heikon laadun,
- havainnoivien kohorttitutkimusten rajoitteet,
- lisämekanistisen ja epidemiologisen tutkimuksen tarpeen.
Ei ole johdonmukaista samanaikaisesti myöntää, ettei asianmukaisia tutkimuksia ole todellisuudessa koskaan tehty, ja samalla vedota ”pitkään vakiintuneeseen turvallisuusprofiiliin” ikään kuin kyse olisi lopullisesti todistetusta tieteellisestä tosiasiasta.
Makrofaginen myofaskiitti (MMF) -osio havainnollistaa tätä ristiriitaa erityisen hyvin. Kirjoittajat tunnustavat:
- alumiinia sisältävien vaurioiden esiintymisen pistoskohdissa,
- vaurioiden säilymisen kuukausien tai vuosien ajan,
- biopsioiduilla potilailla esiintyvät systeemiset oireet, kuten kroonisen väsymyksen, lihaskivut, nivelkivut, lihasheikkouden ja kognitiiviset häiriöt.
Tästä huolimatta he päättelevät, ettei nykyinen näyttö tue syy-yhteyttä MMF-vaurioiden ja systeemisten oireiden välillä. Tämä johtopäätös on hyvin kiistanalainen. Yli kahdenkymmenen vuoden kliinisessä kirjallisuudessa on kuvattu suhteellisen yhtenäinen oireyhtymä, johon liittyvät krooninen kipu, syvä väsymys, kognitiivinen toimintahäiriö, poikkeavuudet toiminnallisessa neurokuvantamisessa sekä alumiinia sisältävät histologiset löydökset. MMF:ää ei siis ole kuvattu harmittomana ”rokotetatuointina”, vaan immunologisesti aktiivisena vauriona, johon liittyy krooninen neuroimmunologinen oireyhtymä. On myös huomionarvoista, että nämä potilaat ovat usein vaikeasti toimintarajoitteisia; noin 96 % ranskalaisen potilasyhdistyksen jäsenistä katsotaan työkyvyttömiksi, ja lähes kolme neljäsosaa heistä on luokiteltu täysin työkyvyttömiksi.
Kirjoittajat korostavat toistuvasti lopullisen kausaalisen näytön puuttumista, mutta jättävät suurelta osin huomiotta keskeisen ongelman: lähes yhtäkään prospektiivista tutkimusta ei ole suunniteltu nimenomaisesti selvittämään injektoitujen alumiiniadjuvanttien pitkäaikaisia neuroimmunologisia seurauksia. Nykyiset epidemiologiset menetelmät soveltuvat huonosti harvinaisten, viivästyneiden tai monitekijäisten lopputulosten havaitsemiseen.
Vahvan näytön puuttumista ei siksi voida rinnastaa näyttöön siitä, ettei vaikutusta ole.
Myös toistuva tukeutuminen tutkimuksiin, kuten Mitkus ym. (2011), Andersson ym. (2025) tai Moser & Offit (2026), on ongelmallista. Nämä tutkimukset esitetään toistuvasti rauhoittavina, vaikka niihin on julkaistussa kirjallisuudessa kohdistettu merkittävää metodologista kritiikkiä.
Lopulta tämä artikkeli ei osoita, ettei alumiinipohjaisiin adjuvantteihin liittyisi riskejä. Pikemminkin se osoittaa, ettei ole olemassa riittäviä tutkimuksia, joilla voitaisiin asianmukaisesti selvittää tiettyjä harvoin dokumentoituja, viivästyneitä, neuroimmunologisia tai kehityksellisiä vaikutuksia.
Tässä suhteessa artikkeli muistuttaa klassista esimerkkiä epävarmuuden tuottamisesta: turvallisuushuolien noustessa esiin korostetaan epävarmuutta, samalla kun heikko tai puutteellinen näyttö esitetään riittävän vakuuttavana. Tällainen lähestymistapa voi suojata institutionaalisia narratiiveja, mutta lopulta se heikentää tieteen uskottavuutta, kansanterveyttä ja potilasturvallisuutta.”
BMJ:ssä julkaistu kirjallisuuskatsaus alumiinin vaarattomuudesta on harhaanjohtava, sillä kirjoituksen hylkäämistä esittäneiden asiantuntijoiden perusteluja ei ole huomioitu julkaisukelpoisuudesta päätettäessä.
Wikipedian mukaan lääketiede on soveltava tiede, jossa sovelletaan useita luonnontieteitä kuten biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa. Tutkimista rahoittaa pääsääntöisesti lääketeollisuus, mikä ei saisi johtaa luonontieteiden sivuttamiseen kuten tässä alumiinin roolia rokotteissa koskevan katsauksen kohdalla on käynyt. Täten lopputulos rokotteissa olevan alumiiniadjuvantin vaarattomuudesta ei ole uskottava.
Viitteet
- Alumiini on vaaraton: Doyon-Plourde P, Chong J, Abrams E M, Pless R, Young K, Tunis M et al. Aluminium adjuvants in vaccines and potential health effects: systematic review BMJ 2026; 393 :e088921 doi:10.1136/bmj-2025-088921
- Rokotteen syyseuraussuhteen arviointi: https://thl.fi/ohjeita-ammattilaisille/rokotusten-haittavaikutukset#rokotuksen-ja-oireiden-syy-yhteyden-arviointi
- Bradford-Hill’n kriteerit ja niiden käyttö käytännössä syy-seuraussuhteen arvioinnissa: https://ijvtpr.com/index.php/IJVTPR/article/view/116
- BMJ:n entisen päätoimittajan Richard Smithin kirja (2006) julkaisujen luotettavuudesta: https://www.taylorfrancis.com/books/mono/10.1201/9781003579748/trouble-medical-journals-richard-smith
- Bioepäorgaanisen kemian tutkija Christopher Exley: https://en.wikipedia.org/wiki/Christopher_Exley
- Christopher Exleyn Substack: https://drchristopherexley.substack.com/p/pharmas-last-stand?r=22e4us&utm_medium=ios&utm_id=97757_v0_s00_e233_tv2_tp1_a1dennhb9amyib&fbclid=IwY2xjawSIrHhleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEe1FEg1nJ1tu9Z7UcezJhIhQ43yDdHpc-_m0QtQbXy85clzzSOwtWabAgMkug_aem_YWdncwCTx22cXr1c5AB-tU6Gmer1&brid=YWdncwHCOh1ekI7RltE8NZJASpqF&triedRedirect=true
- Lääketiede = soveltava tiede: https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4ketiede
Nina Bjelogrlic
FM (biokemia), LT (toksikologia), neurologian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys
Entisen Lääkelaitoksen (nyk. Fimean) tieteellisistä neuvonnoista vastannut ylilääkäri,
Euroopan lääkeviraston tieteellisen neuvontatyöryhmän varajäsen ja entinen kehitysvammahuollon ylilääkäri
