Lääkärilehden pääkirjoitus älypuhelimista
Lääkärilehden pääkirjoituksessa todetaan, että älypuhelimet haittaavat nuorten kognitiivisten taitojen kehittymistä ja heikentävät heidän hyvinvointiaan.
Lääkärilehden pääkirjoituksessa todetaan, että älypuhelimet haittaavat nuorten kognitiivisten taitojen kehittymistä ja heikentävät heidän hyvinvointiaan.
Suomen omille asiantuntijoille kuuluvaa kansalaistemme terveyteen liittyvää tosiasiallista päätäntävaltaa ei tule keskittää Maailman terveysjärjestö WHO:lle. Näin tulee käymään, elleivät päättäjämme ilmoita 1.4.2025 mennessä WHO:n pääjohtajalle hylkäävämme WHO:n 77. yleiskokouksessa kansainväliseen terveyssäännöstöön (IHR) hyväksyttyjä muutoksia.
On hyvin mahdollista, että WHO tulee julistamaan lähiaikoina myös lintuinfluenssaviruksen vuoksi pandemian. WHO:n omien sääntöjen mukaan PANDEMIAN UHAN EI TERVITSE OLLA TODELLINEN, vaan WHO:n pääjohtajalla on oikeus julistaa sellainen harkintansa mukaan.
THL:n laatiman 39/2024 työpaperin perusteella on varsin ilmeistä, että rokotteesta aiheutuvat vakavat haitat ovat huomattavasti todennäköisempiä kuin lintuinfluenssan aiheuttama vakava sairastuminen. PSL:n tiimi on täten pyytänyt lisätietoa viranomaisilta.
PSL-ryhmän aktiivit ovat pyytäneet THL:lta tiedoksi niitä tieteellisiä artikkeleita, joiden perusteella ollaan Suomessa käynnistämässä ensimmäisenä maana lintuinfluenssarokotuksia
Yhdysvaltain tautikeskuksen (Centers for Disease Control and Prevention CDC) virallinen määritelmä Long-Covidille on, että COVID-19 infektioon sairastumisen jälkeen potilaiden oireet jatkuvat tai uusia oireita ilmaantuu kolme kuukautta akuutin infektion jälkeen. Oireiden kesto on vähintään kaksi kuukautta, eikä muita syitä oireiluun löydy
Ihmiset ovat luottaneet ja monet luottavat edelleen viranomaisiin. Nyt tuo luottamus on murenemassa. Yhä useampi ihmettelee, kuinka viranomaiset pitävät tutkimuksellisia, geeniteknologiaan perustuvia COVID-19-rokotteita edelleen turvallisina huolimatta yhä suuremmista raportoitujen haittavaikutusten määristä. Syy tähän on yksinkertainen; todellisen syy-seuraussuhteen määrittämiskriteerit ovat muuttuneet, mikä on johtanut vinoutuneisiin turvallisuuteen liittyviin päätelmiin.
Lakimies Walter Hallsteinia (1901 – 1982) Pidetään EU:n Kehittäjänä. Hän kehitti Euroopan yhdentymistä askel askeleelta: Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (1951) sekä Rooman sopimus (1957), jolloin syntyi EEC eli Euroopan talousyhteisö. Hallstein toimi talousyhteisön puheenjohtajana 1958 – 1967 komennuksessaan tuhannet byrokraatit vailla demokraattista kontrollia. Häntä tukivat teollisuuskartellit ja niiden poliittiset kannattajat.
Kaikki EU:n valtarakenteet, siis parlamentti, neuvosto ja komissio ovat ajamassa maailmanlaajuista ”vahvaa globaalia (WHO:n tavoitteisiin synkronoitua) terveysstrategiaa”. EU kansalaiset ovat häkissä, koska EU toteuttaa jo sitä mistä WHO:n kokouksen on tarkoitus äänestää vasta toukokuussa 2024.
Viisi Lääkärilehden harjoittamaa sensuuria vastustavaa lääkäriä lähetti 19.3.2024 vastalauseensa lehdelle. Päätoimittajan vastauksesta tulee selväksi, että Lääkärilehti katsoo toteuttavansa sananvapautta sensuroimalla koronarokotteiden kannalta kiusallista vertaisarvioitua tiedettä ja valkopesemällä jopa Pfizerin ilmoittamia vakavia haittoja.