Poikkeusjärjestelyjä leimaa militarisoituminen ja rokoteturvallisuuden laiminlyönti

Pandemianhallinnan jälkipyykissä amerikkalaiseen rokotetuotantoon ja päätöksentekojärjestelmään liittyvät poikkeusjärjestelyt eivät juuri ole saaneet julkisuutta. Näiden merkitys on kuitenkin painava myös kansainvälisesti. Myös EU:ssa ja Suomessa amerikkalaisten terveysviranomaisten päätöksiin tukeuduttiin ja rokotevalmistajien tuotteet tulivat jakeluun hätätilalupiin perustuen.

Eric Martineaun/Epoch Time vuonna 2023 julkaistulla videolla lääketeollisuuden asiantuntija Sasha Latypova, lääkäri Meryl Nass ja tutkija Katherine Watt avaavat koronarokotehaittoihin, rokotteiden valmistamiseen ja lääketurvallisuuden sääntelyn kiertämiseen liittyviä poikkeuksellisia tulkintoja ja järjestelyjä. Sasha Latypova kuvaa, kuinka viranomaisten tarjoamaa informaatio hydroksiklorokiinista oli virheellistä ja rokotehaittatietokantojen hälyttävät signaalit rokotehaitoista ja kuolemista ohitettiin. Meryl Nass ja Katherine Watt taustoittavat, kuinka koronarokotteiden massatuotanto ja jakelu käynnistettiin hätätilavaltuuksiin nojaamalla ja soveltamalla puolustushallinnon poikkeuksellisia toimintamalleja pandemianhallintaan, jolloin päästiin kiertämään muutoin rokotteisiin sovellettuja määräyksiä ja standardeja. Poikkeusjärjestelyjä suojattiin keskittämällä valta pandemianhallinnassa HHS Secretaryn ja puolustus- ja turvallisuushallinnon toimijoiden (National Security Council, NSC) käsiin tavalla, jossa HHS Secretaryn päätöksien valvontamekanismit eliminoitiin.

Ajankohtaiseksi tämän pandemianhallinnan toimintamallin tekee Robert F. Kennedyn esittäminen HHS Secretaryn paikalle, jolloin kaikki tähän asemaan keskitetyt valtuudet siirtyisivät myös hänelle. 

Sasha Latypova lääketeollisuudessa toimineena ammattilaisena havaitsi pandemianhallinnan alussa lääkkeisiin ja rokotteisiin liittyviä viranomaisten virheellisiä väitteitä ja poikkeavia toimintamalleja. Hän ihmetteli viranomaisten väitteitä hydroksiklorokiinin vaarallisuudesta, koska hänellä oli asiantuntemusta alalta ja tiesi väitteiden olevan virheellisiä. Hänen huolensa heräsi kehitteillä olevista mRNA-rokotteista, joiden hän tiesi olevan lähtökohtaisesti vaarallisia, mutta joita viranomaiset nyt poikkeuksellisesti jakelivat koko väestölle, jopa lapsille ja raskaana oleville naisille.

Latypova alkoi tutkia rokotehaittatietokantojen dataa. Hän havaitsi rokotehaittadatan osoittavan hälyttäviä rokotehaittojen ja kuolemien määriä. Hän vertasi edelleen rokotehaittadatan pohjalta haittojen eräkohtaisia eroja flunssarokotteisiin todeten, että Covid-rokotteissa eräkohtainen haittavaikutusten vaihtelu on merkittävästi suurempaa. Tämä viittasi siihen, että koronarokotteet eivät olleet hyvän valmistustavan mukaisia, jonka mukaan lääkkeiden ja rokotteiden tulisi olla tasalaatuisia ja joita muutoin valvotaan hyvin tarkasti. Viranomaiset kuitenkin mitätöivät rokotehaittatietokantojen hälyttävät signaalit, mikä Latypovaa huolestutti vielä enemmän.

Catherine Watt ja Meryl Nass perehtyivät koronarokotteiden valmistusprosessiin ja sen menettely tapoihin. Wattin tutkimukset koronarokotteiden valmistusprosessista ja pandemianhallinnan organisoinnista paljastivat uuden kerroksen erityisiä järjestelyjä. Osoittautui, että puolustushallinto oli puuttunut rokotetuotantoon ja pandemianhallinnan päätöksenteon rakenteisiin poikkeuksellisin tavoin.

Koronarokotteiden valmistamisessa oli sovellettu useita yhteensovitettuja poikkeusjärjestelyjä. Rokotteet oli hankittu hätäkäyttövaltuutuksella, puolustushallinnon sopimuksin ja käyttäen terminologiaa, jotka mahdollistivat normaalin rokotevalmistukseen liittyvien lakien ja määräysten kiertämisen. 

Pandemianhallinnan organisoinnissa valta oli lainsäädännön tuella keskitetty yhden terveysalan johtajan (HHS Secretary) käsiin. Kaikkea viranomaisten päätöksentekoa, sopimuksia ja viestintää valvoi organisaatio, jossa oli pääasiallisesti turvallisuuden ja puolustushallinnon viranomaisia ilman terveysalan asiantuntijaa. Keskitettyä valtarakennetta suojattiin edelleen lainsäädännöllä, jolla HHS Secretarylle päätöksiä ja määräyksiä oli myös mahdotonta peruuttaa, kyseenalaistaa tai riitauttaa. Vallan valvontamekanismit käytännössä eliminoitiin muilta tahoilta.

Wattin päätelmänä oli, että koronarokotteiden tuotantotapaa ja pandemian hallinnointia ei johdettu terveydellisistä lähtökohdista. Toimintamallina oli pikemminkin sotilaallinen operaatio, jossa rokote määriteltiin valmistukseen liittyvissä sopimuksissa bioaseen tapaan, jolloin rokotevalmistukseen liittyviä standardeja ja määräyksiä voitiin kiertää.  

Lähteet:

The Vaccine – Highlights of Sasha Latypova by Eric Martineau, Epoch Times
https://www.youtube.com/watch?v=GxSFcWXZRa8

Haastattelujen transkriptio editoituna ja suomennettuna (moderoitu versio tekoälyn tuottamasta käännöksestä): Sasha Latypova

Jaa eteenpäin:

Samankaltaiset artikkelit