PSL Artikkeli 9.3.2023

Juristin näkemys WHO:n vallankaappauksesta

Jaa linkkiä: https://pelastetaansuomenlapset.fi/juristin-nakemys-whon-vallankaappauksesta/

Pelastetaan Suomen Lapset- ryhmän konsultoiva juristi kirjoittaa Maailman terveysjärjestö WHO:n valtapyrkimyksistä.

WHO:n itsevaltaisuuteen tähtäävistä pyrkimyksistä on kerrottu mahdollisimman vähän julkisuudessa. Myös Suomessa. Se on todella huolestuttavaa, koska kyseessä on itsenäisten valtioiden kansalaisten, jokaisen kansalaisen, elämän kannalta aivan keskeiset asiat kuten vapaus ja itsemääräämisoikeus. Kyse on WHO:n terveyden verukkeella tapahtuvasta vallan anastamisesta.

Se, mihin tämä järjestö pyrkii eri maiden sosiaali- ja terveysministeriöiden avulla, on käytännössä tunkeutuminen jokaisen jäsenmaan päätöksentekoon ja itsenäisen päätöksenteon eliminoiminen. Tämä järjestö pyrkii nyt laajentamaan toimivaltansa tavalla, joka ylittää konkreettiset ihmisten hengelle ja terveydelle aidosti vaaralliset, herkästi leviävät taudit.

Käytännössä näiden uusien sääntöjen myötä tuo järjestö saa yksinoikeuden määrätä, mitä Suomessa Matille ja Maijalle tehdään, ilman, että me suomalaiset voisimme itse ratkaista oman maan kansalaisia ja omaa maata koskevia kysymyksiä. Ymmärrätkö, mitä tämä tarkoittaa sinun ja lähimmäistesi kohdalla? STM:n virkamiehet ovat hävittämässä kansallista suvereniteettia.

Suomalaisten pitäisi ymmärtää, että tämä “juna menee koko ajan kovaa vauhtia eteenpäin”, eikä tästä asiasta ole tietoisia kuin kourallinen virkamiehiä. Käsitykseni on, että kansanedustajat ovat hyvin heikosti perillä, mitä sosiaali- ja terveysministeriön muutamat virkamiehet tekevät. Nämä asiat ovat hyvin vaikeaselkoisia ja valmisteluvaiheen tekstit on saatavissa vain englanniksi. Tämä englanti on hyvin vaativaa kansainvälisiin sääntöihin ja sopimuksiin liittyvää ammattisanastoa, jota hallitsee vain hyvin harvat Suomessa.

Tilanne on eriskummallinen. Jos halutaan ajatella, että tämän järjestön tavoite olisi maailman kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin suojeleminen, silloin voisimme ajatella, että ns. kehitysmaat, joissa ei ole tarvittavaa koulutusta ja osaamista, eikä järjestäytynyttä yhteiskuntaa, saisivat WHO:n ohjauksessa jotain, mikä heiltä puuttuu.

MUTTA, Suomi ei ole kehitysmaa, EU:ssa ei ole kehitysmaita, USA ja anglosaksiset maat eivät ole kehitysmaita.

Erityisesti meidän suomalaisten on tajuttava, että meillä on omasta takaa kaikki se, mitä me tarvitsemme tällaisten poikkeustilanteiden hoitamiseen. Me emme tarvitse ulkopuolelta tulevia määräyksiä siitä, miten järjestämme omat asiamme. Meillä on Suomessa korkea koulutustaso, erittäin osaava ja kokenut lääkäri- ja terveydenhoitokunta, meillä on erittäin järjestäytynyt yhteiskunta ja suomalaiseen kulttuuriin kuuluu korkea hygieniataso jne. ME EMME tarvitse opetusta ja ohjausta saatikka määräyksiä järjestöltä, joka ei pysty meille antamaan mitään, mitä meillä itsellämme ei jo olisi.

Olen kiivaasti WHO:n suunnittelemia ja parhaillaan myös Suomessa valmisteilla olevia WHO:lle Suomen itsenäisen päätöksenvallan ylittäviä toimintaoikeuksia vastaan.

Kun pidämme mielessä, että tämä järjestö on nykyään läpikorruptoitunut ja käytännössä maailman suurimpien lääkeyritysten ja niiden omistajien ohjauksessa, nämä nyt valmisteilla olevat muutokset ovat kaikille ko. järjestön jäsenmaille vaarallisia.

Tästä asiasta pitäisi Suomessa käydä kiivasta keskustelua. Tämä liittyy myös olennaisesti muutoksen kohteena olevaan Tartuntatautilakiin, johon pyydetään kansalaisilta lausuntoja 17.3. mennessä. Käykää kirjoittamassa sinne omat näkemyksenne.

Tässä Pelastetaan Suomen Lapset -järjestön Sylvi Silvennoinen-Kassisen ja Rauli Mäkelän antamat lausunnot.

Tässä linkki kahden naisjuristin perusteelliseen analyysiin WHO:n valtapyrkimyksistä. Silvia Behrendt on entinen WHO:n sisäpiiriläinen. Teksti on valitettavasti sitä vaativaa englantia.

http://opiniojuris.org/2023/02/27/the-proposed-amendments-to-the-international-health-regulations-an-analysis/

Jaa eteenpäin:

Samankaltaiset artikkelit